keskiviikko 22. elokuuta 2018

Lopuksi

Kotimatkalla Suomeen ja tunnelmat ovat todella uskomattomat ja oudot. Sambian kodista lähteminen ja ihmisten hyvästeleminen oli yksi vaikeimmista jutuista, mitä olen joutunut tekemään. En ikinä olisi kuvitellut kiintyväni Sambiaan näin syvästi ja saavani niin hyviä ystäviä.
Kaiken haikeuden keskellä olen tietenkin tosi iloinen, että näen kohta perheen ja kaverit Suomessa! Tuntuu, että olin Sambiassa 2 vuotta, niin paljon tapahtui kaikenlaista. Kivoja juttuja tulee olemaan myös puhdas hanavesi, suihku, lämmin vesi, pianonsoitto ja kaikki himoitut Suomi-ruuat.
Suomeen paluu jännittää aika paljon, koska en tiedä miten sopeudun takaisin ja miten osaan suhtautua kaikkiin juttuihin siellä nyt Sambian jälkeen. Toisaalta olen innoissani palaamassa, koska olen muuttunut ja kasvanut niin paljon itse ja Suomessa odottaa aika uudet kuviot.
Unzalla opiskelu jäi melko lyhyeksi, koska monet luennot oli peruttu ja yliopisto oli suljettu osan aikaa. Itse opiskelusta olisin voinut siis saada vielä enemmän irti toisenlaisessa tilanteessa. Sen sijaan kaikesta muusta, mitä Sambiassa tapahtui, opin enemmän kuin mistään ikinä. Olen tosi iloinen ja kiitollinen, että sain tämän kokemuksen.
Suunnittelen palaavani Sambiaan tekemään jotakin lähivuosina, kenties jo ensi vuonna. Suomi tulee aina olemaan ykkös-koti, mutta aion ottaa nyt hyödyn vapaudesta, seikkailla ja tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu.
PS. Jos tätä blogia on lukenut joku, joka on kiinnostunut matkustavansa tai lähtevänsä vaihtoon tuonne päin maailmaa, muhun saa vapaasti ottaa yhteyttä Facebookissa (Jenna Kirkkari) tai instagramissa @jenskuki.

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Reissuja, seremonioita sun muuta

Opinnot ovat alkaneet rullaamaan hyvin ja ollaan saatu arjesta ja rutiineista kiinni. Mitä nyt edelleen välillä luentoja perutaan yllättäen, mutta omalla kohdallani ei onneksi kovin usein.
Mut valittiin hieman ex-tempore UNZA:n ranskanopiskelijoiden järjestön committee memberiksi. Oli kyllä tosi kivaa, että he halusivat mut mukaan vaikka olenkin ihan uusi ryhmässä enkä edes opiskele ranskankursseja Unzalla. Joka tapauksessa tämä pesti tuo aika paljon lisää aktiviteettia ja kokouksia ym. Parasta on kuitenkin se, että saa vähän kokemusta järjestöhommista ja pääsee sisään tosi tiiviiseen ja kivaan porukkaan. 
Lähdimme Livingstoneen ja Botswanaan busseilla reissaten. Päästiin vihdoin näkemään Victorian putoukset ja tähän aikaan vuodesta siellä on tosi paljon vettä. Läpimäräksi kastumiselta ei voi oikein välttyä, vettä sataa putouksilla ylhäältä alhaalta ja sivuilta. Putoukset olivat tosi vaikuttavat. Livingstone oli kiva ja rauhallinen kaupunki. Jatkoimme sieltä Botswanan puolelle Mauniin, joka vaati taksikyydillä, jokilautalla, minibussilla ja isommalla bussilla koko päivän matkustamista. Oli kuitenkin tosi siisti reissu, koska Botswanan puolella nähtiin useita norsuja bussin ikkunasta. Maunissa teimme retken perinteisillä mokoro-veneillä Okavango Deltalle, joka oli tosi kaunis paikka. Siellä kävimme myös kävelysafarilla ja näimme kirahveja ja norsuja.
Botswanassa halusimme vielä tehdä kunnon safarireissun Moremin kansallispuistoon, jossa näimme todella paljon eläimiä. Kohokohtana oli leopardi jonka näin itsekin ekan kerran ja joka löytyi pitkien etsintöjen ja puskissa rymyämisten jälkeen. Myöskin lukuisat norsut, kirahvit, virtahevot, seeprat ja impalat tuli nähtyä.
Toisin kuin Sambiassa, Botswanassa on sallittua ajaa yöbusseja joten hyppäsimme sellaiseen ja matkustimme takaisin rajalle ja Livingstoneen. Oli tosi mielenkiintoista verrata Botswanaa Sambian kanssa. Varmaan aika moni ajattelee, että tuollaiset naapurimaat on tosi samankaltaisia, no ei ole ja yllätyin myös itse. Botswanassa on vain n. 3 miljoonaa ihmistä ja puhutuin kieli on swana/tswana. Ihmiset ovat todella mukavia ja heistä tuli vähän samat vibat kuin malawilaisista. Myös yksi tosi iso ero oli ajanhallinta. En voinut uskoa kun bussit Botswanan puolella lähtivät minuutilleen ajallaan. Myös maisemat ja maasto on ihan erilaista. Sambiassa on vihreämpää ja enimmäkseen punainen maa, Botswanassa kuivempaa ja harmaa maa sekä tosi tasaista maastoa.
Viikon reissun jälkeen (koska ilmeisesti ei saatu tarpeeksi bussissa istumisesta), lähdimme UNZA:n opiskelijaporukan ja bussin kanssa viikonloppureissulle Monguun, Sambian länsiprovinssiin katsomaan Kuomboka-nimistä seremoniaa. Kyseessä on yksi isoimmista Sambian vuosittaisista seremonioista. Kuomboka on Lozi-heimon seremonia, jossa juhlitaan Barotselandin kuningasta eli Litungaa. Seremoniaan kuuluu kuninkaan siirtyminen venesaattueella paikasta toiseen. 
Seremonia oli tosi hieno kokemus ja erityisesti Lozien asut ja veneet olivat hienoja. Myös muutamia hassuja juttuja oli, kuten että seremoniapaikalle kaikkien naisten piti laittaa chitenget eli kankaat päälle hameeksi siveyssyistä. Naisten piti myös mennä seremoniapaikalle sisään erillisestä sivuovesta, miehet menivät pääportista. Naiset eivät myöskään saaneet seistä kuninkaan veneen edessä, koska he olisivat ilmeisesti joutuneet kuolettavan kirouksen valtaan. Ei ehkä ihan omiin henkilökohtaisiin arvoihini sovi mutta tottakai tehtiin kaikki nämä hommat niinkuin kuuluukin.
Kiireistä matkustelua siis ollut puolitoista viikkoa. Nyt pitää palata arkeen ja opintojen ja ranskajärjestöhommien pariin, mikä on tosi kivaa sekin. Odottelen vielä, että opinnot etenee hieman lisää, jotta voin raportoida niistä paremmin. Loppujen lopuksi omat kurssini ovat melko samankaltaisia mitä ehkä Suomessakin voisi olla. Kolme kurssiani on enimmäkseen luentotyyppisiä ja yhdessä keskustellaan hieman enemmän. Etenkin 1. vuosikurssin luennoilla opettaja sanelee muistiinpanoja jotka opiskelijat kirjottavat ylös kynät sauhuten, mikä tuntuu vähän turhalta välillä. Mutta muuten olen tykännyt kursseistani ja oppinut.
Semmosta! Katsokaa instasta @jenskuki taas kuvia tuolta reissuista ja erityisesti highlightatut stoorit, siellä on enemmän materiaalia.
Enää 4 kuukautta jäljellä... Oon alkanut vakavasti harkitsemaan tänne jäämistä elokuussa, mutta pitää tulla tekemään opinnot loppuun Helsinkiin. Sen jälkeen tuun kyllä varmasti takaisin jossain vaiheessa. :)

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Yliopisto on alkanut!

Jossain vaiheessa meinasi usko loppua siihen, että ikinä pääsisin kirjoittamaan tämän postauksen. Mutta kas, UNZA on kuin onkin virallisesti avannut ovensa ja opinnotkin on oikein polkaistu käyntiin. Ihanaa, nyt on oikeasti tosi hyvä fiilis! Ensimmäinen viikko meni kaiken maailman säätöön eikä luentoja silloin vielä ollut. Viime viikolla melkein kaikki luentoni pidettiin paria lukuunottamatta. Näistä pitämättömistä ei ilmoitettu mitään etukäteen, mutta mitä pienistä. Onneksi yliopistolle kävelee vain 10-15 minuuttia. Yksi kursseistani ei ole vielä alkanut, mutta huomenna pitäisi alkaa.
Kursseja on neljä, joista kaksi on 4. vuoden enkkua: Psycho-sociolinguistics ja Functional grammar. Toiset kaksi kurssia ovat Bantu languages ja Introduction to Zambian cultures and ceremonies. Etenkin psykososiolingvistiikasta olen innoissani ja luennoitsija on tosi hyvä. Muihin kursseihin ei olla vielä keretty kunnolla syventymään, mutta kaikki kurssit vaikuttavat mielenkiintoisilta. On myös ihan hauskaa, että nuo enkun kurssit ovat 4. vuoden, bantukielet 2. vuoden ja Zambian cultures 1. vuoden kursseja, eli pääsen tutustumaan eri-ikäistiin opiskelijoihin.
Pääsin mukaan myös UNZA:n ranskanopiskelijoiden kerhoon treenailemaan hieman ruostunutta ranskaani ja tekemään erilaisia juttuja, kuten järjestämään ranska-päivää viime viikolla. Myöhemmin kehitellään jonkinlainen lehti ranskaksi, johon saamme kaikki kirjoittaa, sekä joku retki, konsertti ymym. Tosi kivaa! Tuntuu, että jo parin viikon aikana on päässyt tosi hyvin mukaan kaikenlaisiin juttuihin ja on ihanaa, että päivät ovat viimein täynnä ohjelmaa. Tähän on tietty auttanut se, että on pyörinyt täällä jo 5 kuukautta ja paikat ovat tulleet melko hyvin tutuksi.
Nyt koulun alettua on ollut taas aika hauskoja tilanteita. Sanotaanko ettei ole ollut ainakaan huomion saamisesta pulaa. Pitää kyllä arvostaa kuinka avoimesti ja rohkeasti tullaan heittelemään iskuyrityksiä. Ei tule ainakaan tylsiä päiviä! Nyt ollaan myös viime aikoina käyty kavereiden kanssa pari kertaa keskustassa pyörimässä marketeilla ja siellä vasta hauskaa onkin. Blondit hiukset on vain sitä jotain täällä ilmeisesti, en tiedä. Mutta ihan parasta on se, kun pääsee esittelemään (hyvin rajoitettuja ja vaatimattomia) nyanjan taitojani jollekin paikalliselle ja yllättää heidät. Parhaita hetkiä ovat ne, kun ymmärrän ihmisten puhuvan minusta ja pääsen heittämään jotakin nasevaa väliin nyanjaksi.
Huhtikuusta on tulossa tosi kiva. Pääsemme matkustamaan Sambian länsiprovinssiin seuraamaan Ku-Omboka -nimistä seremoniaa. Aion myös käydä ainakin Livingstonessa ja Botswanassa.
Ensi viikonloppu on taas pitkä pääsiäisen takia. Täällä naistenpäivä oli vapaapäivä, jota seuraava maanantai oli Youth day eli vapaapäivä sekin, joten oli pitkä viikonloppu silloinkin. Lubuto Librarylla oli iso Youth day -tapahtuma ja lapset ja nuoret pitivät tanssi-, laulu-, ja näytelmäesityksiä ja kaikki olivat älyttömän taitavia. Olisi kiva järkätä joku juttu siellä, soittaa musiikkia ja tehä vaikka joku amatööri-musiikkivideo niiden nuorten kanssa.
Nyt pitkänä perjantaina menemme katsomaan ison nigerialaisen artistin, Mr. Eazin keikkaa jonka musaa olen luukuttanut koko täällä olon ajan joten odotan sitä innolla.
Olen edelleen pysynyt terveenä paria perusflunssaa lukuunottamatta eikä ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Elämä täällä on osoittautunut paljon paljon helpommaksi ja mukavammaksi kuin mitä joskus silloin ennen tänne tuloa luulin. Jos kohtaa jotain ongelmia, aina löytyy joku joka auttaa ja neuvoo. 
Kerron myöhemmin taas opinnoista, reissuista sun muista. Huomenna taas luennoille. Ihan parasta, että on vihdoin aikataulu jota seurata.
ps. käykää tsekkailemassa IG @jenskuki.

torstai 15. helmikuuta 2018

Nyt on jo helmikuu

Eletään helmikuun puoliväliä. Yliopisto ei ole vieläkään auennut. Koleratilanne on saatu haltuun ja kaiken pitäisi olla kunnossa avaukselle. Vielä ei kuitenkaan tiedetä yhtään mitään avauspäivämäärästä. Eilen tiedotustilaisuuden jälkeen tuli info, että helmikuun lopussa yliopiston pitäisi olla valmis alkamaan.

Kaikki tämä viivästys johtunee rahasta ja sen puutteesta sekä poliittisista hommista, joista en itse ole ihan perillä eikä tunnu olevan kukaan muukaan. Se on kuitenkin melko varmaa, ettei kolera ole estänyt yliopiston aukeamista enää pitkään aikaan vaan kaiken takana on raha ja korruptio ynnä muut seikat.

Kolerasta on muutenkin ollut paljon spekulaatioita ja jotkut sanovat, että koko homma oli vain keksitty tai ainakin todella isosti suurrenneltua, jotta tilanteesta voitaisiin hyötyä rahallisesti ja poliittisesti ja ties mitä. Vaikea tietää totuutta, mutta yksi totuus on ainakin se, että tuhannet UNZA:n ja Copperbelt Universityn opiskelijat ovat ihan liemessä tällä hetkellä, koska eivät vain pääse opiskelemaan. Valmistumiset viivästyvät vaikka kuinka paljon, opiskelijat eivät saa valtiolta tukea eivätkä pääse tässä välissä yhtäkkiä töihin ja joutuvat pyörittelemään peukaloita kuukaudesta toiseen. Meillä vaihtareilla on tietysti hyvä tilanne paikallisiin opiskelijoihin verrattuna, koska lähdemme täältä takaisin kotiin suorittamaan tutkintomme ajallaan loppuun. UNZAn opiskelijalla ei ole mahdollisuutta suunnitella valmistumisajankohdan mukaan mitään, koska muutoksia lukukausien alkuun tulee poikkeuksetta joka vuosi.

Lisäksi ihmetyttää kovasti se, ettei mikään tunnu hoituvan puhelimitse tai sähköpostitse UNZAn kanssa. UNZA ei ilmoittanut meille vaihtareille mitään koko koleratilanteesta. Ainoat tiedonlähteeni olivat Facebook ja sambialaiset kaverit. Yliopiston ollessa kiinni tuntuu, ettei mikään info oikein kulje, vaikka ihmiset ovat kuitenkin töissä yliopistolla.

Kevyestä turhautumisesta huolimatta olen viettänyt elämäni parasta aikaa viimeiset kuukaudet.  Olen tosi iloinen siitä, että olen päässyt enemmän ja enemmän sisään tähän kulttuuriin ja tutustunut sambialaisiin, etenkin ollessani ainoa vaihtari paikalla. Nyanjan opettelu on myös lähtenyt uuteen nousuun ja toivottavasti jatkuu sellaisena.

Sormet ristissä siis, että UNZA tosiaan aukeaisi tämän kuun lopussa. No ainakin on nyt jotakin luettavaa, että voi taas alkaa muistelemaan millaista on olla opiskelija.

Hiljaa hyvä tulee, pangono pangono eli slowly slowly. Alkaa muodostumaan koko vaihdon iskulauseeksi…. :)

perjantai 19. tammikuuta 2018

Kolera hiipuu, odottelu jatkuu

Tammikuu on mennyt tähän asti koleratilanteen seuraamisessa ja yliopiston aukeamisen odottelussa. Tällä hetkellä kolera on saatu kuriin Lusakassa ja koulut alkavat ensi viikolla. UNZA tosin vielä ei ole julkaissut päätöstä avauspäivästä. Ehkä ensi viikolla? Ehkä sitä seuraavalla? Who knows.

Kolera oli ja on edelleen tosi iso juttu täällä ja ihmiset eivät muusta puhuneetkaan hetkeen. Kaduille laitettiin sotilaat siivoamaan ja katumyyjät ajettiin pois. Kolerarokotteita taidettiin jakaa n. miljoona ja kuten tuli jo ilmi, koulut pidettiin kiinni. Presidentti kielsi myös enemmän kuin viiden ihmisen kokoontumiset ja Kanyama-nimiselle alueelle, missä kolera oli tosi pahana, asetettiin ulkonaliikkumiskielto iltakuuden jälkeen. Esimerkiksi urheiluhommat kuten joukkueiden pelaamiset ym. kiellettiin kanssa. Ihan rauhallisesti tämä kaikki ei mennyt, vaan katujen siivouksesta ja myyjien poisajamisesta syntyi mellakoita ja autoja sytyteltiin tuleen ja mitä kaikkea. Ihmiset ovat kritisoineet paljon sitä, miten presidentti handlasi koko tilanteen eikä esimerkiksi järjestänyt myyjille turvallista ja puhdasta ympäristöä myydä tuotteita. Suurin osa näistä ihmisistä riippuu täysin sen varassa, kuinka paljon saa myytyä päivän aikana.  Lisäksi ihmiset ihmettelevät, miten vielä nykyään kolera voi puhjeta näin pahasti Lusakan kaltaisessa kaupungissa. Ongelma olisi melko helposti ratkaistavissa parantamalla hygieniaa, vesisysteemejä ja saniteettitiloja ym. Koko ongelman takana lienee kuitenkin enimmäkseen korruptio.

Kolera sikseen, käväisin kaverin kanssa South Luangwan kansallispuistossa Itä-Sambiassa viikonloppureissulla. Ajoimme hänen autollaan ja ajomatkat on aina tosi kivoja kun näkee niin paljon vaikka mitä. Kävi kyllä myös tuuri, ettei pitkällä ajomatkalla ajettu yhdenkään eläimen tai ihmisen päälle. Tiellä oli muun muassa lehmiä, vuohia, kanoja, apinoita, sikoja ja koiria. Muutamat lehmien vetämät kärryt ihan pilkkopimeässä ilman heijastimia aiheuttivat parit äkkijarrutukset. Varmaan muutama onnettomuus on sattunut noilla pimeillä teillä.

Majapaikkamme oli ihan siellä kansallispuiston alueella, virtahepoja ja krokotiileja vilisevän joen varrella. Ajaessa pois majapaikasta parin sadan metrin ajon jälkeen auton vieressä seisoi sitten yhtäkkiä tosi iso kirahvi. Vähän pidemmällä nähtiin ainakin kymmenen norsun lauma. Norsut myös viivyttivät meitä pari kertaa seisomalla tiellä. Niille ei saa töötätä eikä tosissaan kannata, koska ne voivat tehdä mitä vaan. Hieman siis kuumotti mutta oli kyllä tosi siisti kokemus nähdä ne tuosta noin vaan, ilman safari-ajeluita. 

Tällä hetkellä tuskailen UNZA:n kurssi-ilmottautumis-hässäkän kanssa. Kärsivällisyys on ollut kovilla, kun saan ohjeita miten toimia ja sitten saan muilta ihmisiltä soittoja, että miksen ole hoitanut asioita toisella tavalla. Huoh, no maanantaina pitäisi pystyä aloittamaan ilmoittautumisprosessi vihdoin. Hieman ihmetyttää, miksei näitä hommia ole saatu alulle tässä kohta kolmen kuukauden Lusakassa oleskeluni aikana. No ei voi muuta kun jatkaa sopeutumista. Asiat ovat kuitenkin osoittautuneet järjestyvän tähänkin mennessä. 

PS. sain muuten pienen jobin Facebookin kautta, alan tuutoroimaan kolmea muksua englannin kanssa pari kertaa viikossa. Kävi hyvä tuuri kun sain sen homman.



tiistai 9. tammikuuta 2018

Kapkaupunki ja pieni käänne vaihto-opiskeluun

Hieman yli viikko tuli lomailtua Kapkaupungissa vanhempieni kanssa. Kapkaupunki on tosi kaunis, puhdas ja länsimaalainen. Kaupunki on myös tosi monikulttuurinen. Tekemistä riitti tosi paljon, joihin sisältyi muun muassa vaellus Pöytävuorelle, Robben Islandilla käynti, päivän safarireissu, Stellenboschin viinitiloilla vierailut ja viinimaistelut, rantalöhöily ja sikasöpöjen pingviinien näkeminen Boulder's Beachilla. Kapkaupungin ravintolat olivat myös aivan ihania ja syötiin vaikka mitä tosi hyvää. 
Pöytävuorelle kiipeäminen oli todella rankkaa mutta todellakin palkitsevaa ja varmasti reissun parhain juttu. Myös odotettu Robben Island-retki oli mahtava kokemus kaiken Nelson Mandela -fanituksen jälkeen. Tarinat siellä olivat niin pysäyttäviä ja käsittämättömiä. Päivän mittainen safari oli juuri sopiva ja näimme paljon eläimiä norsuista leijoniin ja kirahveihin.
Oli ihanaa nähdä vanhemmat ja olla ihan eri maailmassa hetken aikaa. Nyt on myös kiva palata takaisin kotiin Lusakaan. Ainoa "pieni" mutka matkaan ja huolenaihe, joka lähti kunnolla käyntiin reissuni aikana, on Lusakassa puhjennut kolera-aalto. Tämän takia kaikki koulut Lusakassa ovat toistaiseksi suljettu, mukaan lukien yliopisto. Lisäksi ravintoloita, kauppoja ja katuja on suljettu sekä katuruuan myynti kielletty. Yliopiston piti siis alkaa tällä viikolla, mutta ei alakaan ja aikataulusta ei ole kenelläkään mitään tietoa tai arviota. Toivottavasti saan kuitenkin aloitettua itsenäiset opiskelut ja voin niitä tehdessä rauhassa odotella yliopiston aukeamista.
Harmittaa tosi paljon uusien opiskelijoiden puolesta, jotka kerkesivät saapua orientaatioviikolle Unzalle, mutta joutuivat nyt palaamaan takaisin koteihinsa ympäri Sambiaa. Vaikutus on myös tosi iso esimerkiksi katumyyjille, jotka eivät pääse myymään tuotteitaan. Tätä kirjoittaessani olen vielä matkalla Lusakaan ja olen kuullut kaikki jutut vain kavereilta ja uutisista. Otin kolerarokotteen Kapkaupungissa ja onneksi on mahdollisuus kokata kotona ja ostaa pullovettä, joten ei pitäisi olla hätää kun on vain tarkkana.
Että sellaista, ainakin on huomattu ettei Sambian vaihto ihan ilman muutamia takapakkeja onnistu. Mutta vaikka tietty harmittaa yliopiston alkamisen lykkäys, fiilis on ihan hyvä ja pitää sopeutua tilanteeseen. Ois hienoa jos saisin alotettua jonkinnäköiset itsenäiset opinnot tällä viikolla. Toivottavasti tilanne kehittyy tästä vain parempaan suuntaan.

torstai 28. joulukuuta 2017

Vapaaehtoishommia ynnä muuta

On ollut virkistävää olla vaihteeksi ainoa vaihtari paikalla. On tullut vähän itsenäistyttyä, liikuttua esimerkiksi yksin kävellen ja bussilla. Sain myös vapaaehtoistyöpestin Lubuto Library -kirjastolta, joka on tarkoitettu esimerkiksi katulapsille ja muille lapsille ja nuorille. Kirjasto sijaitsee Garden compound-alueella ja lapset tulevat tältä alueelta kirjastoon lukemaan, leikkimään, pelaamaan ja hengailemaan ilmaiseksi. Kirjastossa on hyvä kirjavalikoima aihealueittain, esimerkiksi ihmiset, luonto, maailma, elämänkerrat, terveys ja paljon eritasoisia tarinakirjoja ja romaaneja. Kirjastossa on myös tietokoneita, joilla lapset pääsevät tekemään harjoituksia ja käymään netissä.

Hommani kirjastossa on lukea lapsille enkunkielisiä kirjoja. Lisäksi autan tietokoneiden kanssa, laitan kirjoja takaisin hyllyyn ja juttelen ja hengaan lapsien kanssa. Ja se on ihan parasta. Voisin olla siellä koko päivän joka päivä. Tänään autoin muksuja tietokoneiden käytössä ja tehtiin harjoituksia nyanjan kielellä. Täydellinen symbioosi, lapset opettaa mua puhumaan nyanjaa ja mä opetan tietokoneen käyttöä. Kirjastolla on myös erilaisia ohjelmia riippuen päivästä. Tänään oli esimerkiksi yli 15-vuotiaille mentorointisessio ja kirjastolla vieraili Sambian nuorin lentokapteeni, joka tuli kertomaan tarinansa ja inspiroimaan nuoria. Nämä nuoret ovat ihan parhaita ja fiksuja.

Kirjastolla käy tosi paljon lapsia, jotkut tietyt joka päivä ja jotkut ekaa kertaa. Mulla on ollut tosi tervetullut olo ja lapset tulee innoissaan moikkaamaan ja hipelöimään vaaleeta ihoa ja hiuksia. muutamat tosin ujostelee paljon. Monet nuorimmista lapsista puhuu myös huonosti tai ei lainkaan enkkua, joten senkin takia mun motivaatio oppia lisää nyanjaa on korkealla. Kirjastolla ohjelmanumerona on joka päivä myös "story time", eli luetaan jokin tarina isommalle lapsiporukalle. Ollaan tehty niin, että luen ensin pienen osan englanniksi ja kirjaston työntekijä kääntää sen nyanjaksi lapsille, jotta kaikki pysyvät kärryillä. Tämäkin on tarjonnut itselleni täydellistä nyanjan kuullunymmärtämistä.

Nuoret tekee kirjastolla esimerkiksi näytelmiä tai jonkinlaista draamaa. Mentorointisessioissa lauletaan ja tanssitaan alussa, välissä ja lopussa yhteishengen nostattamiseksi, mikä oli tosi hienon kuuloista ja näköistä. Monista lapsista huomaa, että osa heistä tulee aika kovista oloista. Monet ovat myös orpoja ja asuvat ehkä sisarusten luona tai pahimmassa tapauksessa kadulla. Kirjastossa kuitenkin kaikki saavat tehdä omia juttujaan, oppia, leikkiä ja lukea kirjoja sekä käyttää tietokoneita, mikä on mielestäni ihan mahtavaa. On myös kiva antaa lapsille huomiota ja kehuja, joita monet heistä eivät kotona tai muualla niin paljon saa. Lapset myös kunnioittavat hienosti kirjaston sääntöjä eivätkä esimerkiksi riko kirjoja ja laittavat ne oikeille paikoilleen.

Kirjastolla käyminen on aiheuttanut itselleni kaikenlaisia tunteita ja päivien päätteeksi on henkisesti melko rasittunut olo. On niin hienoa, että noin moni lapsi pääsee tuon kaltaiseen turvapaikkaan tekemään tosi järkeviä asioita ja olemaan myös lapsia. Lisäksi myös lasten hyvä ja kunnioittava käytös on ollut tosi hienoa katseltavaa.  Viime viikolla opetin muutamille lapsille ja nuorille, että suomeksi tervehditään sanomalla "moi". Tällä viikolla monta päivää jälkeenpäin lapset huutelivat heti mulle "moi moi", mikä oli jotenkin tosi kivaa ja siitä tuli lämmin olo, että he muistivat.

Tosi kiva mahdollisuus ylipäätään päästä sisään tuollaiseen hommaan ja tavata uusia ihmisiä.  Kirjaston henkilökuntakin koostuu tosi kivoista tyypeistä, jotka ovat ottaneet mut hyvin vastaan. Suunnitelmissa on olla joulun jälkeinen viikko vielä aktiivisesti kirjastolla ennen lentoa Kapkaupunkiin. Sieltä palatessa yliopiston pitäisi alkaa pikkuhiljaa ja koitan opiskelujenkin aikana käydä silloin tällöin kirjastolla.

Kirjastohommaa lukuun ottamatta elämä Lusakassa koostuu edelleen tavallisesta arjesta, kavereiden kanssa hengailusta ja ajan tappamisesta esimerkiksi lukemalla, koska telkkaria tai wifiä ei kotona ole. Lusakan yöelämä on myös erittäin vilkasta näin joulukuun aikaan, koska kaikilla on juhlafiilis ja alkoholin kulutus on ihmisillä korkealla. Viime viikolla UNZAlla oli myös monta päivää kestävät valmistujaiset ja koko yliopiston alue oli todella täynnä ihmisiä. Valmistuvien asut olivat hienot, jotka koostuivat vihreistä ja mustista kaavuista ja valmistujaishatuista.

Joulua vietettiin täällä aika vaihtelevasti. Monet viettävät perheen kanssa ja tavallista on lähteä ulos juhlimaan. Perinteisiä jouluruokia ei kuitenkaan ole samalla tavalla kuin Suomessa. Lisäksi joulu tuntuu olevan täällä enemmän biletystä kuin rauhoittumista millään asteella. Humalassa ajaminen on myös yleinen tapa ja ongelma täällä, mikä korostuu tietenkin juhlapyhien aikaan. Juhliminen jatkuu enemmän tai vähemmän koko viikon uuden vuoden juhliin asti.


Uuden vuoden vietänkin Kapkaupungissa, josta kerron sitten seuraavassa postauksessa. 

tiistai 12. joulukuuta 2017

Viikko Malawissa

Lusaka-elämään tuli pieni ja ehkä hieman kaivattu tauko Malawi-reissun johdosta,. Lähdin kahden vaihtarikaverin kanssa bussilla Lilongween, josta jatkoimme matkaa pohjoiseen Nkhata Bayhyn. Tulin eilen kotiin yksin Lilongwen kautta samalla bussilla ja kaverit jäivät matkustelemaan vielä loppukuukaudeksi Malawiin ja Mosambikiin. Itse joudun säästämään hieman tulevia reissuja varten, joten nyt taas kotona Lusakassa. Joulun jälkeen suuntaan Kapkaupunkiin, jonne lentävät myös vanhempani Suomesta.

Nkhata Bay oli aikamoinen paratiisi. Malawi-järvi on aivan ihana ja siinä uiminen mahtavaa. Krokotiileja kuulemma on, mutta niitä on eri tarinoiden mukaan joko tapettu paljon tai ne ovat "kasvissyöjiä". Oli miten oli, ei nähty yhtään ja kaikki raajat on vielä tallella. Luotin henkeni säilymiseen sen perusteella, että kaikki paikalliset olivat myös uimassa. Lomapäivien tarkoituksena oli lähinnä syödä ja levätä hyvin ja siinä myös onnistuimme. Onnekkaasti mangokausi oli myös parhaimmillaan, eli päivät meni rannalla löhötessä ja kymmenen mangoja syöden.

Nkhata baylla on pieni kylä tai keskusta, jonne kävellessä tapasi useita paikallisia. Kaikki olivat edelleen tosi ystävällisiä ja lapset varsinkin innoissaan meistä. Teimme veneretken, johon sisältyi cliff jumpingia ja snorklausta sekä rannalla hengailua. Rannalla olleet lapset olivat ihan pähkinöinä meidän älypuhelimista ja selfieistä. Monia kiinnosti tietysti blondit hiukset ja lapset tykkäsivät hypistellä niitä.

Lilongwessa vietin kolme yötä, kaksi aluksi ja yhden yön kotiin tullessa. Viimeisenä päivänä merenneito-kaveri vei mua näkemään lisää Lilongwea mikä oli kivaa. Piti vaan oikein rautalangasta vääntää, että haluan nimenomaan nähdä paikkoja, missä paikalliset on ja syödä paikallista ruokaa. Aluksi hän oli viemässä mua tosi länsimais-vivahteisiin paikkoihin ja syömään länkkäriruokaa kalliisiin hotelleihin. Tosi monet ihmiset Lusakassakin ovat pitäneet ihan oletuksena, että voin tykätä vain länsimaisista ruoista ja paikoista. Lisäksi monet luulee, että paikat mihin ne vie mua pitää olla jotenkin tosi hienoja ja fancyja, joissa mulle tulee lähinnä vaan epämiellyttävä olo. Pyysin kaveria viemään mut sinne missä kaikki paikalliset käy, joten hän vei mut tosi kivaan paikalliseen paikkaan, missä oli baareja ja braai-grillit kuumana.

Kotimatka Nkhata Baylta Lusakaan kesti siis kaksi päivää ja n. 20 tuntia bussissa istumista. Paluupäivänäni saman firman bussi matkalla Malawiin päin oli joutunut onnettomuuteen ja useampi oli vakavasti loukkaantunut. Kaveri Lusakasta soitti hätääntyneenä, etten vaan ollut siinä bussissa. Huh kävi tuuri. Tuo kyseinen tie on kyllä melko mutkikas paikoin, eli ei ihme että bussit ja rekat kaatuilee jos ajaa kovaa.

Pari seuraavaa viikkoa kuluu Lusakassa vaihteeksi ainoana vaihtarina pyöriessä, kun muut suomalaiset ovat reissussa. Koitan päästä vapaaehtoiseksi erääseen kirjastoon, joka on tarkoitettu lapsille, esimerkiksi katulapsille. Olisi ihan unelma päästä sinne. Lisäksi tiedossa olisi pieni käännöshomma Suomesta, johon saa laitettua aikaa. Ja tietenkin nyt on hyvää aikaa hengailla kavereiden kanssa ja tavata uusia ihmisiä.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Odottelua, kotiutumista ja reissuja

Pieni tauko on ollut kirjoittamisessa ehkä sen takia, että arki täällä on alkanut rullaamaan. Rutiinit ovat sisältäneet lähinnä nukkumista, syömistä, yliopistolla käymistä wifin perässä ja sit taas nukkumista ja syömistä. Yliopiston avausta odotellessa...
Mun piti saada student permit eilen, mutta se ei ollut valmis. "Ehkä perjantaina" oli vastaus. 
Saatiin kuitenkin 30 päivän "opiskeluluvan-odottelu-leima" eli pääsee lähtemään reissuun. Suuntana loppuviikosta Malawi ja sen jälkeen suunnitelmat vielä auki. Luultavasti yritän päästä johonkin kouluun vapaaehtoiseksi Lusakassa tai sen ulkopuolella ja tekemään jotain järkevää vaihteeksi.

Kirjoittelen nyt Lilongwesta, Malawin pääkaupungista, jossa olen reissussa kahden vaihtarikamun kanssa ja huomenna matka jatkuu Malawijärven äärelle. Bussimatka olikin jopa melko lyhyt 12 tuntia, bussi tosin oli melkosen hikinen mutta pikkuvikoja. Oli kiva päästä majapaikkaan ja ekaan normisuihkuun kuukauden ämpäröimisen jälkeen ja etenkin bussireissun jälkeen. Oli kyllä taas siistiä nähdä maaseutua ja pieniä kyliä Itä-Sambiaa pitkin.
Lilongwe oli kiva, pienempi ja rauhallisempi versio Lusakasta. En ole kyllä ikinä missään varmaan tavannut yhtä mukavia ja aitoja ihmisiä, kuin Malawissa ja toki Sambiassa yhtä mukavia. Mutta täällä Lilongwessa tuntuu jotenkin olevan todella rento elämäntyyli eikä kukaan jaksa nipottaa ja kaikki auttavat aidon mielellään. Ihanaa päästä kohta lähtemään järvelle ja näkemään uusia paikkoja. Suuntana Nkhata Bay seuraavaksi, johon saamme onnekkaasti kyydin eräältä mieheltä joka sattui kuulemaan bussi-tuskailumme. Autokyyti on niin luksusta, sen verran tiedän jo tähän mennessä.
Meitä kuskannut brittimies on asunut Malawissa 3 vuotta ja on ollut naimisissa malawilaisen naisen kanssa ja saanut lapsen hänen kanssaan. Oli mielenkiintoista kuulla hänen näkemyksiään Malawista ja kulttuurieroista. Hänen avioliittonsa ei toiminut massiivisten kulttuurierojen takia, koska etenkin maaseudulla naiset ovat erittäin epäitsenäisiä ja miehet elättävät naiset ja pitävät heitä vähän kuin omaisuutta. Hänellä oli myös hyvä pointti lämpötilan vaikutuksesta ihmisiin. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, ettei ihmistä ole välttämättä luotu asumaan kylmässä pohjoisessa. Vaikka täälläkin niin moni asia on päin mäntyä, ihmiset jaksavat olla uskomattomian iloisia ja ystävällisiä. Semmoinen turha valituskulttuuri tuntuu puuttuvan täältä päin maailmaa, mistä tykkään tosi paljon.
Malawilainen kaveri oli aivan ihmeissään, kun kerroin juttuja Suomesta. Jouduin tuottamaan hänelle suuren pettymyksen ja järkytyksen, kun kerroin ettei merenneitoja ole Suomen vesistöissä, niinkuin hän luuli kivenkovaa. Muutenkin on kuullut huvittavia ja yllättäviä juttuja "Onko Suomessa leijonia?" ynnä muita kysymyksiä aina välillä kuulee. Mutta kuten olen maininnut, eivät suomalaisetkaan tiedä juuri sen enempää vaikkapa Sambiasta tai Malawista.
Sellasta, jos nyt vaikka saisin postattua tän kahen viikon aikaisen kirjotuksen. Infoan taas lisää kun tulee jotakin infottavaa. Tällä hetkellä loikoilen aivan uskomattoman kivassa majapaikassa Nkhata Baylla Malawijärven rannalla. Paratiisin ilmentymä jos multa kysytään. Ihanaa lomailua ja vaihtelua pölyiseen Lusakaan. 
Kiitos kun luet. ❤

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Retkeilyä, köyhyyttä, busseja

Kirjottelen tätä keskellä-ei-mitään bensa-asemalla. Ollaan odoteltu kaksi ja puoli tuntia toista kyytiä Lower Zambezi-joen varrelle luonnonpuistoon, mihin ollaan menossa kanoottisafarille. Vähän alkaa usko loppumaan mutta täytyy vain tottua afrikkalaiseen aikaan. 
Oli tosi ihanaa päästä ajamaan ulos Lusakasta, ja näkemään vähän maaseutua ja luontoa. Jättimäiset apinanleipäpuut ovat niin hienoja. Tien varsilla näkyi vaikka mitä, kanoja, vuohia, apinoita, lehmiä, tosi pahasti kolaroituja ja levinneitä rekkoja ja ihmisiä myymässä ihan mitä vain. Tosi pienet lapset myyvät muutamaa kasaa mangoja tien laidassa tai ovat pellolla auttamassa vanhempiaan.
Toinen kyyti saapui lopulta n. kolmen tunnin odottelun jälkeen ja matkasimme vielä pickupin lavalla kanoottien alla maaseutua pitkin. 
Ollaan nyt yötä saarella joen varrella aivan huitsin kuusessa. Virtahepoja uiskentelee ympärillä ja miljoona ötökkää ahdistelee teltan seinissä. Oli tosi ihanaa valua rauhassa jokea pitkin ihan hiljaa ja katella virtahepoja ja kuunnella niiden mylvimistä. Nähtiin myös paviaaneja, impaloita ja krokoja vilaukselta, mutta virtahepoja senkun vilisi joka nurkassa. Älyttömiä eläimiä, näyttävät niin rauhallisilta mutta ovat kuitenkin tosi vaarallisia sille päälle sattuessaan. Tämä pätkä Zambezi-joesta on Sambian ja Zimbabwen rajalla ja päästiin astumaan Zimbabwenkin puolelle.
Kanoottiretken lopuksi tultiin rantaan kylään, jossa oli paljon lapsia tervehtimässä. Rannassa oli pyykkäämässä joukko tyttöjä, joista joillakin oli pieniä lapsia ja jotkut olivat raskaana. Näistä osa oli varmasti vain ehkä noin 12-15-vuotiaita. Ei lapsiäitiyttä ja sen karmeutta tajua ennen kuin sen näkee silmien edessä. Nämä lapset lapsineen vaikuttivat tosi nälkäisiltä, koska pyysivät meiltä yli jääneitä retkieväitä. En ole koskaan nähnyt ketään niin iloisena puolikkaasta paahtoleipäpussista ja parista limusta. Arviolta 6v tyttö kantoi jonkun vauvaa selässä.Tosi vaikeeta yrittää mitenkään järkevästi käsitellä tollasta köyhyyttä, kun se tulee konkreettisesti silmien eteen. Tulee niin epäreilu olo. Mutta vaikka ei voisikaan antaa näille ihmisille mitään kovin ihmeellistä, asia pitää silti pystyä kohtaamaan, oikeasti nähdä sitä köyhyyttä ja puhua siitä jos asioihin halutaan saada muutoksia. Unohtuu myös aika nopeasti omat muka-ongelmat.
Seuraa tähän väliin kuvaus täkäläisestä joukkoliikenteestä. Minibusseissa on sivuovet ja sivulla kahden istuttavat penkit ja "käytävälle" taittuvat yksittäiset tuolit. Käytävällä istuvat siirtyvät aina kun joku takana istuva jää kyydistä. Busseissa on aina "konduktööri", joka roikkuu oven liepeillä ja viheltelee ja huutaa ihmisille, jotka ehkä haluaisivat kyytiin. Penkkirivit täytetään vähintään neljällä ihmisellä eli yhdellä ylimääräisellä. Tunnelma menee erittäin tiiviiksi ajoittain. Kyytiin tulijoita saatetaan odottaa vaikka kuinka kauan ja ainakin lähtöasemalta bussi lähtee vasta kun se on tupaten täynnä. Keskustassa bussiasema on erittäin hektinen ja täysi kasa pakuja sikin sokin minne sattuu. Konduktöörit juoksentelevat ja yrittävät saada asiakkaita. Kaikenlainen järjestys/aikataulutus puuttuu, mitä ajattelisi yleensä bussiasemalla olevan. Ihmisiä on aivan jäätävän paljon ja kaikkea mahdollista myydään bussien ikkunoista.
Kotimatkamme joelta venyi kahdesta tunnista noin viiteen tuntiin. Bussissa oli pari humalaista miestä, jotka aiheuttivat pahaa hämminkiä. Bussissa olleet ärtyneet naiset olivat onneksi tiukkoja ja huuto oli ihan älytön kun niillä meni hermot bussissa juopottelevaan nuorukaiseen. Hässäkkä jatkui ja jatkui ja kuski vaikutti olevan ihan pihalla tapahtumista. Aina välillä pysähdyttiin ja ajateltiin, että nyt ne heitetään ulos. Heitettiinkin, mutta heidät otettiin takaisin kyytiin. Loppujen lopuksi kurvattiin poliisiasemalle, jossa seistiin tovi selvittelemässä asiaa. Heidät otettiin kuitenkin aina takaisin kyytiin. Loppujen lopuksi kävi ilmi, että hyvin humalainen nuorukainen itse asiassa oli bussin konduktööri. Käsittämätön tapahtumaketju ja matka-aika senkun venyi ja venyi.
Tämäkin tapaus osoittaa hyvin, että järjestys, säännöt, aikataulut ym. eivät ole ne prioriteetit täällä vaan homma tuntuu etenevän aina tilanteen mukaan. Mikä on toisaalta ihan hyvä juttu. Yritän kovasti karistaa omat normit ja tottumukset ja asettua tähän ympäristöön sellaisena kuin se on paikallisille. Se tarkoittaa, ettei voi nipottaa ja valittaa vaikka joistain aikatauluista. Systeemi on sellainen kun se on täällä ja ihmiset elävät sen mukaan, eli homma toimii heille ja ovat sopeutuneet siihen. Ja se on myös mun tavoitteena. Jos kerta täällä asti on ja asuu täällä, pitää pystyä elämään niinkuin muutkin. Sellainen länsimaalainen tapa suhtautua esimerkiksi tähän joukkoliikenneasiaan on ärsyttävä ja yritän kaikin tavoin välttää sitä. Se on arvosteleva ja vähättelevä, johon liittyy aina "mikseivät he tee asioita niinkuin me Suomessa missä kaikki toimii". No ei tietenkään tee, ei mekään tehä Suomessa niinkuin sambialaiset tekee täällä. Tämän ajatuksen yritän kovasti sisäistää ja oppia täällä, oppia sopeutumaan vielä paremmin ja nähdä asiat uusista näkökulmista.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Miksi olen täällä

Ajattelin kirjoittaa hieman yleisesti siitä, miksi olen täällä ja miksi valitsin tämän kohteen. Se on tuntunut askarruttavan tosi montaa Suomessa ja jotkut ovat pitäneet mua vähän hulluna tai outona. Eiks enkun ja ranskan opiskelijalle ois hyvä vaihtokohde joku Lontoo tai Pariisi? Juu ei, not for me. :D

Ensinnäkin, Afrikka on ollut mulle unelma jo niin pitkään, että tuntuu oudolta olla täällä vasta nyt ekan kerran. Niin kuin kirjotin jo aiemmin, opintojen ja omien akateemisten kiinnostuksien puolesta Sambia on täydellinen place to be. Englanti täällä kiehtoo niin paljon ja ylipäätään koko kielihässäkkä. On niin siistiä verrata Suomea ja Sambiaa tässä asiassa. Suomessa ei varmaan ymmärretä ihan täysin, kuinka paljon kieli yhdistää ihmisiä. Sambiassa on n. 72 kieltä (vähän eri lukuja kuulee, riippuu miten kieli määritellään), joten on todella paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä toisiaan, mikäli he vaikkapa matkustelevat Sambiassa. Englanti pelaa täällä tärkeää roolia lingua francana, mutta eivät kaikki sitäkään puhu ainakaan kaupunkien ulkopuolella. Voisin tutkiskella näitä juttuja loputtomiin, esim. miten henkilön ensikieli vaikuttaa englantiin, miten eri ensikieliset kommunikoivat englanniksi, olisiko olemassa joku parempi lingua franca kuin englanti bantukieliä puhuville ihmisille..?

Kieli- ja opintoasiat sikseen, ihmiset Suomessa ovat siltikin pohtineet mun motiiveja lähteä tänne ja että miksi ihmeessä haluun just tänne. Täällähän on kamalan köyhää, vaarallista, savimajoja ja kaikki huonosti. Olen tosi iloinen, että suoritin juuri ennen lähtöä Afrikan tutkimuksen perusopinnot Helsingissä. Ne jeesaavat pukemaan näitä asioita sanoiksi ja ymmärtämään puolin ja toisin länsimaiden ja Afrikan suhdetta. Sanotaanko, että olen tosi kyllästynyt eurosentrismiin (onks se suomeks sana?) ja esim. siihen, etteivät ihmiset tiedä toisistaan yhtään mitään ja sitten pelkäävät ja vihaavat. Suomessa tiedetään erittäin vähän Sambiasta ja samoin päinvastoin. En mäkään tiennyt melkeen mitään Sambiasta, ennen kuin aloin ottaa selvää ja tulin tänne. Silti monilla Suomessa tuntuu olevan mielipide ja ennakkokäsitys jo valmiina, ettei sinne kyllä kannattaisi mennä. Miksei? Koska Eurooppa on parempi kaikessa ja sen tehtävä on vain auttaa Afrikan maita eikä pitää yhdenvertaisena ja jopa oppia jotain Afrikalta? Just tää mua riepoo länsimaissa, ettei ajatella esimerkiksi Afrikalla olevan mitään annettavaa meille vaikkapa Suomessa. Nämä hommat tietty ovat peräisin siirtomaa-ajalta, ym. mutta oisko jo aika päästä siitäkin eteenpäin. Noh, ehkä ihan näin ei Suomessakaan aina ajatella, mutta luulen, että monet näistä ajatuksista on länsimaisilla alitajunnassa. Suomalaisen Afrikka-kuvaan riittää vaikuttamaan jo esimerkiksi joku Unicefin mainos. Just koska Afrikasta tiedetään ennalta niin vähän.

Muun muassa tämän takia sitten olen täällä, murtamassa mun Suomessa muovautunutta Afrikka-kuvaa ja ihan oikeesti oppimassa näiltä ihmisiltä ja tästä kulttuurista. Oon jo oppinut kahden viikon aikana melko paljon esimerkiksi positiivisesta elämänasenteesta, mikä voisi olla ihan hyödyllinen oppi monelle suomalaiselle.

Ps. Lisäksi kamooon, jos yliopisto tarjoaa tällaisia ihan mielettömiä kohteita ja on täysi mahdollisuus päästä sinne niin miks ihmeessä ei hakisi ja lähtisi! Afrikan kohteisiin on jotenkin ihan liian vähän hakijoita siihen nähden, kuin siistiä vaihto on jo mulle ollut tähän mennessä, kahen viikon aikana. Eli sinä joka ehkä luet tätä ja pohdit kannattaako hakea Afrikan vaihtoihin: hae. Tällasta mahollisuutta ei ihan heti uudestaan tarjota.

Huh olen puhunut. Varmaan tosi kivaa lukee näitä mun yöllä kirjotettuja tajunnanvirtoja, sori. :D Seuraavan kerran jotain järkevää siitä, mitä täällä oikeesti tapahtuu.

Sekalaista sälää

Olen kerennyt kumman hyvin kirjottelemaan näitä, koska nettiä on hyvin rajatusti ja on ollut hyvin aikaa vaan makoilla ja chillailla.

Viikonloppu oli hauska ja päästiin mukaan UNZAn mediaopiskelijoiden grillibileisiin. Tunnelma oli rento ja kaikki ihmiset vaikuttivat tosi kivoilta. Siistiä, miten helpolta ja kivalta on tuntunut olla sambialaisten kanssa, vaikka tuleekin ihan eri maailmasta. Ystävällisyys ja avoimuus vievät siis aika pitkälle, vaikka kaikki muu olisikin erilaista ihmisten välillä.

Sambialaiset ovat pitäneet meistä liiankin hyvää huolta ja aina varmistelevat, että meillä on kaikki hyvin ja että pääsimme turvallisesti kotiin. Itse ei osaa suhtautua vielä niin varoen jokaiseen juttuun, mitä sambialaiset heti varoisivat. Mahdotonta sanoa, onko näillä alueilla todella niin vaarallista vai ajattelevatko paikalliset, että nimenomaan meille on vaarallista ulkomaalaisuuden takia ja yli-varovat meidän puolesta. Kuitenkin on parempi kuunnella paikallisia kuin tehdä omia johtopäätöksiä turvallisuudesta. Meidän vaihtariryhmällä liikkuessa on kyllä tuntunut tosi turvalliselta, kaksi miespuolista ollessa mukana. En ole vielä liikkunut kunnolla yksin eikä hirveästi tarvitsekaan/kannata aina, mutta veikkaan että se on tosi erilaista. Jo ilman poikiakin oli erilaista kävellä ihan vain kauppaan ja takaisin. Ihmiset tykkäävät vähän huudella tai tulla juttelemaan, mutta edelleen tämä on tuntunut hyväntahtoiselta. Tietenkin joku voi varastaa jotakin tai ryöstää mutta jotenkin tuntuu, ettei se ole niin yleistä näillä alueilla, missä liikutaan. Eikä mulla hirveästi ikinä ole mitään mitä varastaa mukana. Tietty puhelin olis ärsyttävä menettää. Sitten mentäisiin keskustaan ettimään sitä kadunvarsilta, missä jengi istuu ja myy 3-4 käytettyä puhelinta koko päivän ja se on niiden bisnes. Ihan ku joku ostaisi niitä, näytti vähän hassulta. Nojoo, ehkä ihmiset ainakin tässä lähistöllä tottuvat pian niihin käveleviin opiskelija-"muzunguihin" eivätkä ihmettele enää niin paljon.

Opiskelijaluvan hakeminen saatiin vihdoin hoidettua ja monet monet paperit nidottua yhteen ja jätettyä maahanmuuttovirastolle tekeytymään kahdeksi viikoksi. Olin varautunut vielä pahempaan ruljanssiin, mutta loppujen lopuksi meni vain puoli päivää tähän. Toki ennakkoon oli pitänyt tehdä hommia papereiden eteen.

Käytiin myös tapaamassa yliopistolla kielten laitoksen johtajaa ja sain päätettyä kenties, mitä kursseja lopulta aion suorittaa. Helsingissä mun pääaine on englanti, sivuaineina ranska, Afrikan tutkimus ja opeopinnot. Täällä aion tehä kaksi 4. vuoden enkun kurssia, joista toinen eli project in sociolinguistics innostuttaa tosi paljon. Täällä tulee melkein joka päivä uusia ideoita ja mahdollisia graduaiheita soveltavaan- tai sosiolingvistiikkaan, joista oon liian kiinnostunut. Tolleen ihmiset muuten sanoo täällä kaikesta. "I like it too much".

Enkun lisäksi aion ottaa Afrikan kielten rakenteet -kurssin ja Zambian cultures and ceremonies -kurssin, jossa tehdään kenties retki johonkin päin Sambiaa seuraamaan rituaaleja. Ekstrajuttuna haluun ehdottomasti opiskella nyanjaa tai bembaa, eli jos noita kursseja järjestyy niin olen siellä myös.

Toivottavasti kurssit eivät ole ylipäätään liian vaikeita ja niistä pääsee lopulta läpi. Viime vuoden kestäneet swahilin opinnot ja lukuisat kielitiedejutut Helsingissä jeesaavat ehkä tossa structures of African languages -kurssin kanssa, mutta advanced English voi olla vaikeeta, vaikka enkun opintoja onkin takana aika liuta tässä vaiheessa. Englannilla täällä on niin erilainen asema kuin Suomessa, että ei ole kyllä mitään hajua millaista enkun filologiaa täällä opetetaan. Katotaan katotaan!

Pikkuhiljaa vois suunnata Victorian putouksille ja johonkin luonnonpuistoon Sambiassa. Kattoo sit mitä keksii sen jälkeen. :)

perjantai 10. marraskuuta 2017

Kohtaamisia

Tällä viikolla yliopistolla pyöriessä ollaan tutustuttu paljon uusiin ihmisiin ja nähty muita opiskelijoita. Kaikki ovat olleet edelleen tosi mukavia, mutta kaikenlaisia uusia juttuja on myös tullut ilmi esimerkiksi sambialaisten keskustelutavassa.

Pari väärinymmärrystä on jo tullut muun muassa sen takia, että sambialaiset ovat ottaneet kirjaimellisesti jotakin, mitä olen sanonut tavallaan jutustellakseni. Näistä yritän ottaa nopeasti opikseni etten lörpöttele mitä sattuu. :D Joistakin ihmisistä on ollut myös vähän vaikea ottaa selvää, että mitä he haluavat tai ovatko kenties halukkaita hengaamaan/juttelemaan vai ei. Tämä tilanne taitaa olla kuitenkin samanlainen myös toisin päin eli pitää vaan rohkeasti olla avoin ja jättää suomalainen "ei kukaan varmaan jaksa mun kaa olla" -mentaliteetti. Eli oletetustikin on ollut tosi erilaisia tapoja kommunikoida jo muutamien kohtaamisten perusteella.

Yksi itseäni melko paljon ärsyttänyt piirre on ollut (miespuolisten) sambialaisten itsensä korostaminen ja kehuminen (puhun vieläkin vain muutamista esimerkeistä, joita itse olen kohdannut). Tuntuu, että sillä tavalla he yrittävät luoda vaikutuksen tai parantaa omaa kuvaansa. Juttuja kuten "osaan soittaa jokaista instrumenttia", "tunnen niin paljon ihmisiä yliopistolla, etten kehdannut kaikkia moikata" ja "olen liian hyvä nyrkkeilyssä joten en voi nyrkkeillä, koska tyrmäisin kaikki" oon muun muassa kuullut. Ja ovat vaikuttaneet olevansa ihan tosissaan! Huvittaviahan nää jutut on ku mun reaktio on lähinnä päinvastainen, jos yrittävät tehdä vaikutuksen. :D Hieman vitsailtiin, että pitäisikö näille itseään mielellään korostaville antaa jonkin sortin pokaali. Ehkä kaikki tämä on vaan niin outoa suomalaisesta näkökulmasta, jonka mukaan itseä kuuluu aina mielummin vähätellä kuin kehua. Mutta onhan se tietenkin hyvä, että tunnistaa omat vahvuutensa ja haluaa tuoda ne esille. Ehkä täällä oppii sitten myös kehumaan itseään oikein kunnolla.

Sambialaiset nimet myös hämmentävät. Ne, joihin olen itse törmännyt, ovat joko perus englanninkielisiä nimiä, englanninkielisiä sanoja ihme merkityksillä tai afrikkalaisia nimiä. Nimimuistini on melko kehno eli oon ihan pulassa. Yksikin päivä ohitettiin joku poikaporukka yliopistolla ja yksi tyyppi huusi sieltä moikka ja kaikkien meidän vaihtarien nimet täydellisesti oikein. Ite en ees muistanu jutelleeni sen äijän kanssa saatika sen nimee. :D Oh no, ei auta muu ku kysellä samoilta ihmisiltä viisi kertaa niitten nimet.

Tällaiset mietteet lyhyesti tähän väliin. Viikonloppuna tapahtuu toivottavasti paljon kaikenlaista ja saan jotakin ihan uutta kirjoitettavaa.

Nyt alan nukkumaan, kello kohta 12 illalla, naapurista pauhaa täysillä jonkinlainen sambialainen jumalanpalvelus ja halleluja-huudot. Ehkä uni tulee silti! Ainakin torakat ovat löytäneet toistaiseksi itsensä ulos mun kämpästä, joten se on hyvä.

Ps. Muista tsekkaa mun instagram @jenskuki 😊

torstai 9. marraskuuta 2017

Already feels like home

Ensimmäinen viikko on lähtenyt käyntiin ja opiskeluluvan hakuprosessi on aloitettu. Melkoinen ruljanssi koko juttu, paljon papereita ja terveystarkastusta sun muuta. Terveystarkastus UNZAn klinikalla oli varsin huvittava ja esimerkiksi meidät mitattiin kaikki noin 7 cm liian lyhyiksi, koska mitta oli vinossa. Pikkuhiljaa saadaan toivottavasti vaiheita hoidettua kohti opiskelulupaa.

Tykkään Sambiasta ja etenkin sambialaisista koko ajan enemmän. Kaikki ovat niin ystävällisiä! Sellaiset pienet jutut, joita ihmiset täällä tekevät tai sanovat merkitsevät tosi paljon ja antavat tosi positiivisen mielen. On ollut myös tosi tervetullut olo.

Ensimmäiset kohtaamiset UNZAn opiskelijoiden kanssa ovat olleet tosi mielenkiintoisia ja mukavia. He, keiden kanssa olen jutellut, olivat kiinnostuneita Suomen asioista ja miten hommat meillä hoidetaan esimerkiksi yliopistoissa. Sambialaisen ja suomalaisen yliopisto-opiskelijan vertailu vetää kyllä hiljaiseksi, kun tajuaa todella kuinka onnekas itse on.

Juttelin opiskelijan kanssa, joka oli tosi iloinen aloittaessaan toista opintovuottaan eikä ollut feilannut ekan vuoden kokeita. Jos näin olisi käynyt, hän olisi "lähtenyt kotiin" eli menettänyt opinto-oikeuden kokonaan. Sama voi käydä vaikka 3. vuoden kokeissa, feilaat ja oot ulkona, ihan sama miten on edelliset vuodet menny. Tämä tuntui ihan käsittämättömältä miettiä omalle kohdalle. Olisin jo lentänyt aikoja sitten ulos yliopistosta mun "muutamien" uusintaan menneiden tenttien takia. Opiskelijoilla täällä on siis todella paljon menetettävää, jos opinnot eivät jostain syystä sujukkaan. Syy tähän voi olla vaikka läheisen kuolema juuri ennen kokeita. Mutta siltikin, you fail once, you go home. Niin karua.

Ei siis voinut olla hieman nolottamatta, kun kerroin juttuja kuten että voin itse feilata mielin määrin menettämättä opiskelupaikkaa ja että en maksa opiskelusta mitään Suomessa. En vaan kehdannut kertoa siihen päälle, että itse asiassa mulle maksetaan opiskelusta. Sambiassa maksetaan isot lukukausimaksut ja voidaan menettää koko opiskelupaikka, jos ei pärjää minkä vain vuoden loppukokeissa. Ihan käsittämätöntä, että Suomessa jaksetaan valittaa opintotuista. (Tietenkään leikkaukset ym. Suomessa eivät oo ok mutta lähinnä marina ja kiitollisuuden puute ärsyttävät)

Toisen opiskelijan kuvaus Sambiasta ja termi "illusion of development" jäi myös mieleen. Vaikka täälläkin nousee hienoja hotelleja, kauppakeskuksia ym., se voi aiheuttaa illuusion kehityksestä. Todellisuudessa eriarvoisuus senkun kasvaa ja asiat eivät mene automaattisesti parempaan suuntaan vaikka Sambiaan rakennettaisiinkin fancympiä rakennuksia.

Tutustuimme yliopistoon tarkemmin kahden UNZAn opiskelijan kanssa ja olen tosi innoissani koko yliopistosta ja sen alkamisesta. Rakennuksia on paljon ja kampusalueella on kaikkea ihanaa kuten erikoisia puita ja lampia, joiden äärellä voi hengailla. Myös UNZAn oma radiostudio ja baari/bilepaikka olivat tosi kivoja yllätyksiä. Paljon oli siis kaikkea, mitä en osannut etukäteen edes ajatella. Ja kaikki, joita tapasimme, olivat supermukavia ja toivottivat tervetulleeksi. Kivaa!

Ps. tähän blogiin liittyvät kuvat olen laittanut Instagramiini @jenskuki eli käykää sieltä katsomassa kuvamateriaalia. 😊 Blogi on nyt vaan valju tekstikasa, mutta säästän kuvien lataamisajan vaihdosta nauttimiseen. 😄

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Perillä

Nyt sijaitsen Lusakassa! Kaikki järjesty tosi hyvin, kyyti odotti perillä ja pääsin suoraan Marshlandsiin eli asuntolarakennuksille, joissa mun koti on vaihdon ajan. Meitä on yhteensä neljä suomea puhuvaa ja ollaan tehty ekat Lusakaan tutustumiset tällä porukalla.

Mun huone/asunto on tosi kiva ja toistaiseksi mun asunnossa on tullut vettä hyvin hanasta. Suihkua tosin ei ole, vaan ämpärin avulla peseydytään, mikä on ollut aika huvittavaa vaihtelua.

Penimuotoinen ongelma asunnossani ilmeni eilen illalla, kun kämpän seinillä alkoi vilisemään 5cm pituisia torakoita. Onneksi olin hyttysverkon alla, muuten ne olisivat rapisseet seiniltä alas sängylle ja naamalle. Yö oli melko vähäuninen torakoiden pelossa ja rapistessa ja aamulla huoneesta löytyi viisi torakkaa, jotka kaverit onneksi kävi eliminoimassa.

Meillä on todella kiva naapuri, joka on auttanut meitä alkuun ja vienyt ulos. Kävimme hänen kanssaan isossa puistossa vähän matkan päässä Lusakasta, jossa oli vapaana seeproja, antilooppeja, strutseja, emuja, ym. joiden joukossa pääsimme kävelemään. Lempieläimen seepran näkeminen on ollut unelma pitkään ja seisoin niistä nyt n. 5 metrin päässä. Ei voi uskoa todeksi. <3 Tällä alueella oli myös uima-allas, jossa pääsimme opettamaan sambialaisia lapsia uimaan. Sambia on sisämaa ja uintimahdollisuudet melko vähissä, joten uimataidotkaan eivät ole ihmisillä kovin hyvät. Oli ihanaa nähdä ne lapset intoa täynnä uimassa.

Lusakan keskustassa käynti oli myös erittäin mielenkiintoista. Meno oli hektinen ja jokainen myy jotakin koko ajan. Olimme ilmeisesti kovinkin  hämmästyttävä näky ja tuijotus oli melkoista. Huutelu myös, "muzungu muzungu" kuului vähän väliä ja tilanne oli kyllä kaiken kaikkiaan huvittava. Ihonväri ja sen merkitys täällä on kyllä tullut nopeasti osaksi elämää ja ajattelua. Valkoiset eivät juuri busseilla ajele tai kävele tien laidoilla, joten olemme varmaankin kummallinen näky monelle paikalliselle. Olo on kuitenkin ollut tähän asti turvallinen ja ihmettely on tuntunut vaan hyväntahtoiselta.

Sambialaisten perussafka on nshimaa eli maissista tehtyä vähän tönkköä puuroa. Siihen kylkeen on yleensä kanaa, kalaa ja pinaattimössöä, papuja tms. Tämä kaikki syödään käsin ja annos nshimaa on todella suuri. Ihan hyvää! Varsinkin jos saa tulista chilisoossia kylkeen.

Kaiken kaikkiaan kolme ekaa päivää Lusakassa ovat ylittäneet odotukset kaikin mahdollisin tavoin ja ollaan koettu jo niin paljon kaikenlaista. Kuulimme myös, että UNZAn opetus alkaa varmasti vasta tammikuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt on 2kk aikaa tehdä jotakin muuta kuten reissata Sambiaa tai eteläistä Afrikkaa ympäri. En laita vastaan. :)

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Lähtöfiiliksiä ja valmisteluista

Suomi on nyt jäänyt taakse ja lennän tätä kirjoittaessani Tukholman ja Addis Abeban kautta Lusakaan!

Tunnelmiin lentokentällä on kyllä mahdotonta valmistautua etukäteen, varsinkin kun ei ole tehnyt mitään vastaavaa aikaisemmin eli muuttanut ulkomaille yksin. Mun kohdallani asiat onneksi järjestyivät hyvin, joten eniten ehkä stressasin yksin lähtemistä paikkaan, jossa en tunne ketään. Vaikka tietenkin olen aivan järjettömän innoissani lähdöstä, yksin lähteminen oli hieman tuskaisaa. Tähän tietty vaikutti läheisten ja etenkin poikaystävän jääminen Suomeen. Nyt kuitenkin tässä ensimmäisellä lennolla tätä kirjoittaessani päätin jättää Suomi-haikailut sikseen ja keskittyä täysillä tähän uskomattomaan mahdollisuuteen, joka on mulle tarjottu.

Nyt kun tässä on aikaa lentoja odotellessa, kerron vielä hieman niistä lukuisista valmisteluista, joita vaihtoon lähtö on vaatinut. Näistä toivottavasti on jollekin tulevaisuudessa hyötyä. :) Itse hakuprosessi, josta kaikki alkoi tuntuu jo niin kaukaiselta, etten edes muista ihan kaikkia vaiheita. Haku vaati kuitenkin ainakin kurssisuunnitelmat, motivaatiokirjeen ja liudan kaikenlaisia papereita yliopistolta (Tai ainakin se tuntui siltä, että hakupaketti koostui vaikka mistä lappusista).

Valintapäätöksen tultua Helsingin yliopistolta alettiin olla yhteyksissä Sambiaan. Vaihtoon pääsy ei siis ollut varmaa vielä ennen kuin UNZAsta tuli hyväksymiskirje. Mulle se saapui odotettua aikaisemmin eli heinäkuun lopussa. Ennen kirjeen tuloa ei ollut kuitenkaan vielä varmaa, lähdenkö syyskuussa, marraskuussa vai kenties tammikuussa. Sambian vaihto on siis vaatinut paljon joustavuutta aikatauluissa ja Helsingin opintojen sovittelussa. Suosittelen olemaan stressaamatta aikatauluja turhaan, itse ainakin kulutin liikaa energiaa niiden murehtimiseen. Kyllä ne viestit sieltä tulee aikanaan, ei ehkä Suomen tyyliin mutta kuitenkin. :)

Vaihtoajan varmistuttua yksi iso osa valmisteluista oli YTHS:llä käynti rokotuksissa. Otin kaikki rokotteet, joita YTHS suositteli, eli hepatiitti A+B -rokotteet, keltakuume-, lavantauti- ja aivokalvontulehdusrokotteet. Kuulostaa ehkä diipiltä setiltä, mutta ainakin on hieman turvallisempi mieli matkailla esim. ei-kaupunkialueilla. Ja etenkin jos aikoo matkustaa maasta toiseen, saatetaan kysyä keltakuumerokotusta rajalla.

Rokotusten lisäksi aloitin syömään Lariam -malarialääkettä. Tämän lääkkeen mahdollisesti rajut sivuvaikutukset huolettivat, mutta onneksi en ole niistä kärsinyt lainkaan. Eli kannattaa vaan kokeilla aluksi ellei kuulu riskiryhmään, lääkettä voi vaihtaa jos se ei tunnu sopivalta. Itse en huomaa mitään erikoisvaikutusta.

Muita valmisteluita on ollut esimerkiksi muuttoilmoitukset kelaan, ulkoministeriöön, ym. Näistä löytyy hyvät ohjeet yliopiston sivuilta ja vaihtokoordinaattorilta (opiskelijan ohjeet).

UNZAlta en ole tähän mennessä saanut vielä arvioita lukukauden alusta, joka saattaa olla marraskuussa tai vasta tammikuussa. Tulen asumaan UNZAn tarjoamassa, vaihtareille tarkoitetussa asuntolassa lähellä yliopistoa.

Sain just ennen lentoa varmistuksen, että mua on joku yliopistolta vastassa Lusakan kentällä. Helpotti huomattavasti oloa ettei tarvi yksin lähteä seikkailemaan.

Nyt istun koneessa kohta matkalla Lusakaan. Ihana zimbabwelainen vanhempi nainen vierustoverina antoi käyntikorttinsa siltä varalta, että lähden Zimbabween käymään. Hyvä fiilis kaiken kaikkiaan! Katotaan mitä käy perillä.

tiistai 24. lokakuuta 2017

Viikko lähtöön

Heippa!

Tämä on mun vaihto-opiskelusta Sambiassa kertova blogi, jonka tarkoituksena on toimia omana päiväkirjana, kuulumisten jakamisalustana läheisille ja informaation lähteenä kaikille Sambiasta ja Afrikan vaihdoista kiinnostuneille opiskelijoille ja muille. Harkinnan jälkeen päätin kuitenkin perustaa blogin, koska itselleni ne muutamat aikaisempien vaihtareiden blogit ovat toimineet elintärkeinä tiedonlähteinä ennen vaihtoa. Toivottavasti tästäkin siis on hyötyä tuleville Afrikan vaihtareille! Lisäksi saan purettua omia fiiliksiä/innostuksia/järkytyksiä/mietteitä ja kaikkea muuta mahdollista tänne.

Niille ketkä ei mua tunne, olen Jenna, 24v helsinkiläinen englannin opiskelija Helsingin yliopistosta. Aloitin juuri neljännen vuoden enkun opiskelijana ja unelma Afrikan vaihdosta käy viimein toteen. Reilun viikon päästä uusi kotini noin 10 kuukauden ajan on Lusakassa, Sambian pääkaupungissa, ja yliopistoni on University of Zambia eli UNZA. Afrikka kolahti jostain syystä mulle jo noin 10-vuotiaana, kun piirtelin kirahveja ja Afrikan aurinkoja huoneeni seinille (hups). Nykyään kieltenopiskelijana ja Afrikan tutkimusta opiskelleena Afrikan kielet ja kielitilanne kiehtovat minua aivan valtavasti. En voi uskoa todeksi, että pääsen pian paikan päälle tarkastelemaan englannin kielen asemaa toisena kielenä ja sen vuorovaikutusta paikallisiin afrikkalaisiin kieliin. Kyseessä on siis tosi pitkäaikainen haave ja unelma sekä henkilökohtaisesti että opintojen puolesta ja meinaan välillä räjähtää innosta.

Vaihtoprosessini on ollut melko pitkä ja kivinen, vaihtokohde on muuttunut pariin otteeseen ja epävarmuutta kaikesta mahdollisesta on riittänyt ja riittää edelleen! Nämä jutut kuitenkin kuuluvat asiaan Afrikan kohteiden kanssa enemmän tai vähemmän, koska meininki on vaan niin erilainen kuin täällä Suomessa. Loppujen lopuksi olen vain iloinen, että vaihto on viivästynyt, koska tunnen nyt olevani täysin valmis lähtöön ja kypsempi kuin vuosi sitten vaihtokohteeni ollessa vielä Madagaskar. Ja kaikki on myös mennyt hyvin eli ylimääräinen stressi on ollut turhaa. :)

Lähtö koittaa siis viikon päästä ja älytön jännitys on jo läsnä. Onneksi kuitenkin innostus on tullut epävarmuuden tilalle ja en malta odottaa! Valmisteluita ja järjestelyitä on ollut tosi paljon, mutta onneksi on ollut hyvin aikaa niitä varten. Kaikki byrokratiahommat ovat sujuneet ihan hyvin tähän asti, lukuisat rokotukset ja lääkitykset hankittu ja "selviytymis"varusteet pikku hiljaa myös. UNZAsta on oltu yhteydessä ja tiedän suurin piirtein, miten toimia Lusakaan saavuttaessa (ehkä).

Näin kontrollin ystävänä ja etukäteen asioita mielellään järjestelevänä ihmisenä Sambiaan lähtö on kyllä laittanut melkoisen kasvun ja sopeutumisen prosessin liikkeelle. Tärkeintä tässä vaiheessa on kuitenkin liian stressaamisen välttäminen ja turha panikointi, koska joihinkin asioihin ei vaan voi millään vaikuttaa ainakaan etukäteen. Avoin asenne on se ykkösjuttu, otetaan mitä tulee ja sitä rataa.

Tällainen sekava tunteidenpurkaus tähän alkuun! Katsotaan millaiseen tahtiin kerkeän päivittelemään täällä, mutta pikimmiten koitan postata ensimmäiset tunnelmat perillä. :)