Love and Light!
Vaihtovuosi Sambiassa
keskiviikko 22. elokuuta 2018
Lopuksi
Love and Light!
maanantai 30. huhtikuuta 2018
Reissuja, seremonioita sun muuta
tiistai 27. maaliskuuta 2018
Yliopisto on alkanut!
Nyt pitkänä perjantaina menemme katsomaan ison nigerialaisen artistin, Mr. Eazin keikkaa jonka musaa olen luukuttanut koko täällä olon ajan joten odotan sitä innolla.
torstai 15. helmikuuta 2018
Nyt on jo helmikuu
perjantai 19. tammikuuta 2018
Kolera hiipuu, odottelu jatkuu
tiistai 9. tammikuuta 2018
Kapkaupunki ja pieni käänne vaihto-opiskeluun
torstai 28. joulukuuta 2017
Vapaaehtoishommia ynnä muuta
tiistai 12. joulukuuta 2017
Viikko Malawissa
Nkhata Bay oli aikamoinen paratiisi. Malawi-järvi on aivan ihana ja siinä uiminen mahtavaa. Krokotiileja kuulemma on, mutta niitä on eri tarinoiden mukaan joko tapettu paljon tai ne ovat "kasvissyöjiä". Oli miten oli, ei nähty yhtään ja kaikki raajat on vielä tallella. Luotin henkeni säilymiseen sen perusteella, että kaikki paikalliset olivat myös uimassa. Lomapäivien tarkoituksena oli lähinnä syödä ja levätä hyvin ja siinä myös onnistuimme. Onnekkaasti mangokausi oli myös parhaimmillaan, eli päivät meni rannalla löhötessä ja kymmenen mangoja syöden.
Nkhata baylla on pieni kylä tai keskusta, jonne kävellessä tapasi useita paikallisia. Kaikki olivat edelleen tosi ystävällisiä ja lapset varsinkin innoissaan meistä. Teimme veneretken, johon sisältyi cliff jumpingia ja snorklausta sekä rannalla hengailua. Rannalla olleet lapset olivat ihan pähkinöinä meidän älypuhelimista ja selfieistä. Monia kiinnosti tietysti blondit hiukset ja lapset tykkäsivät hypistellä niitä.
Lilongwessa vietin kolme yötä, kaksi aluksi ja yhden yön kotiin tullessa. Viimeisenä päivänä merenneito-kaveri vei mua näkemään lisää Lilongwea mikä oli kivaa. Piti vaan oikein rautalangasta vääntää, että haluan nimenomaan nähdä paikkoja, missä paikalliset on ja syödä paikallista ruokaa. Aluksi hän oli viemässä mua tosi länsimais-vivahteisiin paikkoihin ja syömään länkkäriruokaa kalliisiin hotelleihin. Tosi monet ihmiset Lusakassakin ovat pitäneet ihan oletuksena, että voin tykätä vain länsimaisista ruoista ja paikoista. Lisäksi monet luulee, että paikat mihin ne vie mua pitää olla jotenkin tosi hienoja ja fancyja, joissa mulle tulee lähinnä vaan epämiellyttävä olo. Pyysin kaveria viemään mut sinne missä kaikki paikalliset käy, joten hän vei mut tosi kivaan paikalliseen paikkaan, missä oli baareja ja braai-grillit kuumana.
Kotimatka Nkhata Baylta Lusakaan kesti siis kaksi päivää ja n. 20 tuntia bussissa istumista. Paluupäivänäni saman firman bussi matkalla Malawiin päin oli joutunut onnettomuuteen ja useampi oli vakavasti loukkaantunut. Kaveri Lusakasta soitti hätääntyneenä, etten vaan ollut siinä bussissa. Huh kävi tuuri. Tuo kyseinen tie on kyllä melko mutkikas paikoin, eli ei ihme että bussit ja rekat kaatuilee jos ajaa kovaa.
Pari seuraavaa viikkoa kuluu Lusakassa vaihteeksi ainoana vaihtarina pyöriessä, kun muut suomalaiset ovat reissussa. Koitan päästä vapaaehtoiseksi erääseen kirjastoon, joka on tarkoitettu lapsille, esimerkiksi katulapsille. Olisi ihan unelma päästä sinne. Lisäksi tiedossa olisi pieni käännöshomma Suomesta, johon saa laitettua aikaa. Ja tietenkin nyt on hyvää aikaa hengailla kavereiden kanssa ja tavata uusia ihmisiä.
keskiviikko 6. joulukuuta 2017
Odottelua, kotiutumista ja reissuja
sunnuntai 19. marraskuuta 2017
Retkeilyä, köyhyyttä, busseja
tiistai 14. marraskuuta 2017
Miksi olen täällä
Sekalaista sälää
Olen kerennyt kumman hyvin kirjottelemaan näitä, koska nettiä on hyvin rajatusti ja on ollut hyvin aikaa vaan makoilla ja chillailla.
Viikonloppu oli hauska ja päästiin mukaan UNZAn mediaopiskelijoiden grillibileisiin. Tunnelma oli rento ja kaikki ihmiset vaikuttivat tosi kivoilta. Siistiä, miten helpolta ja kivalta on tuntunut olla sambialaisten kanssa, vaikka tuleekin ihan eri maailmasta. Ystävällisyys ja avoimuus vievät siis aika pitkälle, vaikka kaikki muu olisikin erilaista ihmisten välillä.
Sambialaiset ovat pitäneet meistä liiankin hyvää huolta ja aina varmistelevat, että meillä on kaikki hyvin ja että pääsimme turvallisesti kotiin. Itse ei osaa suhtautua vielä niin varoen jokaiseen juttuun, mitä sambialaiset heti varoisivat. Mahdotonta sanoa, onko näillä alueilla todella niin vaarallista vai ajattelevatko paikalliset, että nimenomaan meille on vaarallista ulkomaalaisuuden takia ja yli-varovat meidän puolesta. Kuitenkin on parempi kuunnella paikallisia kuin tehdä omia johtopäätöksiä turvallisuudesta. Meidän vaihtariryhmällä liikkuessa on kyllä tuntunut tosi turvalliselta, kaksi miespuolista ollessa mukana. En ole vielä liikkunut kunnolla yksin eikä hirveästi tarvitsekaan/kannata aina, mutta veikkaan että se on tosi erilaista. Jo ilman poikiakin oli erilaista kävellä ihan vain kauppaan ja takaisin. Ihmiset tykkäävät vähän huudella tai tulla juttelemaan, mutta edelleen tämä on tuntunut hyväntahtoiselta. Tietenkin joku voi varastaa jotakin tai ryöstää mutta jotenkin tuntuu, ettei se ole niin yleistä näillä alueilla, missä liikutaan. Eikä mulla hirveästi ikinä ole mitään mitä varastaa mukana. Tietty puhelin olis ärsyttävä menettää. Sitten mentäisiin keskustaan ettimään sitä kadunvarsilta, missä jengi istuu ja myy 3-4 käytettyä puhelinta koko päivän ja se on niiden bisnes. Ihan ku joku ostaisi niitä, näytti vähän hassulta. Nojoo, ehkä ihmiset ainakin tässä lähistöllä tottuvat pian niihin käveleviin opiskelija-"muzunguihin" eivätkä ihmettele enää niin paljon.
Opiskelijaluvan hakeminen saatiin vihdoin hoidettua ja monet monet paperit nidottua yhteen ja jätettyä maahanmuuttovirastolle tekeytymään kahdeksi viikoksi. Olin varautunut vielä pahempaan ruljanssiin, mutta loppujen lopuksi meni vain puoli päivää tähän. Toki ennakkoon oli pitänyt tehdä hommia papereiden eteen.
Käytiin myös tapaamassa yliopistolla kielten laitoksen johtajaa ja sain päätettyä kenties, mitä kursseja lopulta aion suorittaa. Helsingissä mun pääaine on englanti, sivuaineina ranska, Afrikan tutkimus ja opeopinnot. Täällä aion tehä kaksi 4. vuoden enkun kurssia, joista toinen eli project in sociolinguistics innostuttaa tosi paljon. Täällä tulee melkein joka päivä uusia ideoita ja mahdollisia graduaiheita soveltavaan- tai sosiolingvistiikkaan, joista oon liian kiinnostunut. Tolleen ihmiset muuten sanoo täällä kaikesta. "I like it too much".
Enkun lisäksi aion ottaa Afrikan kielten rakenteet -kurssin ja Zambian cultures and ceremonies -kurssin, jossa tehdään kenties retki johonkin päin Sambiaa seuraamaan rituaaleja. Ekstrajuttuna haluun ehdottomasti opiskella nyanjaa tai bembaa, eli jos noita kursseja järjestyy niin olen siellä myös.
Toivottavasti kurssit eivät ole ylipäätään liian vaikeita ja niistä pääsee lopulta läpi. Viime vuoden kestäneet swahilin opinnot ja lukuisat kielitiedejutut Helsingissä jeesaavat ehkä tossa structures of African languages -kurssin kanssa, mutta advanced English voi olla vaikeeta, vaikka enkun opintoja onkin takana aika liuta tässä vaiheessa. Englannilla täällä on niin erilainen asema kuin Suomessa, että ei ole kyllä mitään hajua millaista enkun filologiaa täällä opetetaan. Katotaan katotaan!
Pikkuhiljaa vois suunnata Victorian putouksille ja johonkin luonnonpuistoon Sambiassa. Kattoo sit mitä keksii sen jälkeen. :)
perjantai 10. marraskuuta 2017
Kohtaamisia
Tällä viikolla yliopistolla pyöriessä ollaan tutustuttu paljon uusiin ihmisiin ja nähty muita opiskelijoita. Kaikki ovat olleet edelleen tosi mukavia, mutta kaikenlaisia uusia juttuja on myös tullut ilmi esimerkiksi sambialaisten keskustelutavassa.
Pari väärinymmärrystä on jo tullut muun muassa sen takia, että sambialaiset ovat ottaneet kirjaimellisesti jotakin, mitä olen sanonut tavallaan jutustellakseni. Näistä yritän ottaa nopeasti opikseni etten lörpöttele mitä sattuu. :D Joistakin ihmisistä on ollut myös vähän vaikea ottaa selvää, että mitä he haluavat tai ovatko kenties halukkaita hengaamaan/juttelemaan vai ei. Tämä tilanne taitaa olla kuitenkin samanlainen myös toisin päin eli pitää vaan rohkeasti olla avoin ja jättää suomalainen "ei kukaan varmaan jaksa mun kaa olla" -mentaliteetti. Eli oletetustikin on ollut tosi erilaisia tapoja kommunikoida jo muutamien kohtaamisten perusteella.
Yksi itseäni melko paljon ärsyttänyt piirre on ollut (miespuolisten) sambialaisten itsensä korostaminen ja kehuminen (puhun vieläkin vain muutamista esimerkeistä, joita itse olen kohdannut). Tuntuu, että sillä tavalla he yrittävät luoda vaikutuksen tai parantaa omaa kuvaansa. Juttuja kuten "osaan soittaa jokaista instrumenttia", "tunnen niin paljon ihmisiä yliopistolla, etten kehdannut kaikkia moikata" ja "olen liian hyvä nyrkkeilyssä joten en voi nyrkkeillä, koska tyrmäisin kaikki" oon muun muassa kuullut. Ja ovat vaikuttaneet olevansa ihan tosissaan! Huvittaviahan nää jutut on ku mun reaktio on lähinnä päinvastainen, jos yrittävät tehdä vaikutuksen. :D Hieman vitsailtiin, että pitäisikö näille itseään mielellään korostaville antaa jonkin sortin pokaali. Ehkä kaikki tämä on vaan niin outoa suomalaisesta näkökulmasta, jonka mukaan itseä kuuluu aina mielummin vähätellä kuin kehua. Mutta onhan se tietenkin hyvä, että tunnistaa omat vahvuutensa ja haluaa tuoda ne esille. Ehkä täällä oppii sitten myös kehumaan itseään oikein kunnolla.
Sambialaiset nimet myös hämmentävät. Ne, joihin olen itse törmännyt, ovat joko perus englanninkielisiä nimiä, englanninkielisiä sanoja ihme merkityksillä tai afrikkalaisia nimiä. Nimimuistini on melko kehno eli oon ihan pulassa. Yksikin päivä ohitettiin joku poikaporukka yliopistolla ja yksi tyyppi huusi sieltä moikka ja kaikkien meidän vaihtarien nimet täydellisesti oikein. Ite en ees muistanu jutelleeni sen äijän kanssa saatika sen nimee. :D Oh no, ei auta muu ku kysellä samoilta ihmisiltä viisi kertaa niitten nimet.
Tällaiset mietteet lyhyesti tähän väliin. Viikonloppuna tapahtuu toivottavasti paljon kaikenlaista ja saan jotakin ihan uutta kirjoitettavaa.
Nyt alan nukkumaan, kello kohta 12 illalla, naapurista pauhaa täysillä jonkinlainen sambialainen jumalanpalvelus ja halleluja-huudot. Ehkä uni tulee silti! Ainakin torakat ovat löytäneet toistaiseksi itsensä ulos mun kämpästä, joten se on hyvä.
Ps. Muista tsekkaa mun instagram @jenskuki 😊
torstai 9. marraskuuta 2017
Already feels like home
Ensimmäinen viikko on lähtenyt käyntiin ja opiskeluluvan hakuprosessi on aloitettu. Melkoinen ruljanssi koko juttu, paljon papereita ja terveystarkastusta sun muuta. Terveystarkastus UNZAn klinikalla oli varsin huvittava ja esimerkiksi meidät mitattiin kaikki noin 7 cm liian lyhyiksi, koska mitta oli vinossa. Pikkuhiljaa saadaan toivottavasti vaiheita hoidettua kohti opiskelulupaa.
Tykkään Sambiasta ja etenkin sambialaisista koko ajan enemmän. Kaikki ovat niin ystävällisiä! Sellaiset pienet jutut, joita ihmiset täällä tekevät tai sanovat merkitsevät tosi paljon ja antavat tosi positiivisen mielen. On ollut myös tosi tervetullut olo.
Ensimmäiset kohtaamiset UNZAn opiskelijoiden kanssa ovat olleet tosi mielenkiintoisia ja mukavia. He, keiden kanssa olen jutellut, olivat kiinnostuneita Suomen asioista ja miten hommat meillä hoidetaan esimerkiksi yliopistoissa. Sambialaisen ja suomalaisen yliopisto-opiskelijan vertailu vetää kyllä hiljaiseksi, kun tajuaa todella kuinka onnekas itse on.
Juttelin opiskelijan kanssa, joka oli tosi iloinen aloittaessaan toista opintovuottaan eikä ollut feilannut ekan vuoden kokeita. Jos näin olisi käynyt, hän olisi "lähtenyt kotiin" eli menettänyt opinto-oikeuden kokonaan. Sama voi käydä vaikka 3. vuoden kokeissa, feilaat ja oot ulkona, ihan sama miten on edelliset vuodet menny. Tämä tuntui ihan käsittämättömältä miettiä omalle kohdalle. Olisin jo lentänyt aikoja sitten ulos yliopistosta mun "muutamien" uusintaan menneiden tenttien takia. Opiskelijoilla täällä on siis todella paljon menetettävää, jos opinnot eivät jostain syystä sujukkaan. Syy tähän voi olla vaikka läheisen kuolema juuri ennen kokeita. Mutta siltikin, you fail once, you go home. Niin karua.
Ei siis voinut olla hieman nolottamatta, kun kerroin juttuja kuten että voin itse feilata mielin määrin menettämättä opiskelupaikkaa ja että en maksa opiskelusta mitään Suomessa. En vaan kehdannut kertoa siihen päälle, että itse asiassa mulle maksetaan opiskelusta. Sambiassa maksetaan isot lukukausimaksut ja voidaan menettää koko opiskelupaikka, jos ei pärjää minkä vain vuoden loppukokeissa. Ihan käsittämätöntä, että Suomessa jaksetaan valittaa opintotuista. (Tietenkään leikkaukset ym. Suomessa eivät oo ok mutta lähinnä marina ja kiitollisuuden puute ärsyttävät)
Toisen opiskelijan kuvaus Sambiasta ja termi "illusion of development" jäi myös mieleen. Vaikka täälläkin nousee hienoja hotelleja, kauppakeskuksia ym., se voi aiheuttaa illuusion kehityksestä. Todellisuudessa eriarvoisuus senkun kasvaa ja asiat eivät mene automaattisesti parempaan suuntaan vaikka Sambiaan rakennettaisiinkin fancympiä rakennuksia.
Tutustuimme yliopistoon tarkemmin kahden UNZAn opiskelijan kanssa ja olen tosi innoissani koko yliopistosta ja sen alkamisesta. Rakennuksia on paljon ja kampusalueella on kaikkea ihanaa kuten erikoisia puita ja lampia, joiden äärellä voi hengailla. Myös UNZAn oma radiostudio ja baari/bilepaikka olivat tosi kivoja yllätyksiä. Paljon oli siis kaikkea, mitä en osannut etukäteen edes ajatella. Ja kaikki, joita tapasimme, olivat supermukavia ja toivottivat tervetulleeksi. Kivaa!
Ps. tähän blogiin liittyvät kuvat olen laittanut Instagramiini @jenskuki eli käykää sieltä katsomassa kuvamateriaalia. 😊 Blogi on nyt vaan valju tekstikasa, mutta säästän kuvien lataamisajan vaihdosta nauttimiseen. 😄
sunnuntai 5. marraskuuta 2017
Perillä
Nyt sijaitsen Lusakassa! Kaikki järjesty tosi hyvin, kyyti odotti perillä ja pääsin suoraan Marshlandsiin eli asuntolarakennuksille, joissa mun koti on vaihdon ajan. Meitä on yhteensä neljä suomea puhuvaa ja ollaan tehty ekat Lusakaan tutustumiset tällä porukalla.
Mun huone/asunto on tosi kiva ja toistaiseksi mun asunnossa on tullut vettä hyvin hanasta. Suihkua tosin ei ole, vaan ämpärin avulla peseydytään, mikä on ollut aika huvittavaa vaihtelua.
Penimuotoinen ongelma asunnossani ilmeni eilen illalla, kun kämpän seinillä alkoi vilisemään 5cm pituisia torakoita. Onneksi olin hyttysverkon alla, muuten ne olisivat rapisseet seiniltä alas sängylle ja naamalle. Yö oli melko vähäuninen torakoiden pelossa ja rapistessa ja aamulla huoneesta löytyi viisi torakkaa, jotka kaverit onneksi kävi eliminoimassa.
Meillä on todella kiva naapuri, joka on auttanut meitä alkuun ja vienyt ulos. Kävimme hänen kanssaan isossa puistossa vähän matkan päässä Lusakasta, jossa oli vapaana seeproja, antilooppeja, strutseja, emuja, ym. joiden joukossa pääsimme kävelemään. Lempieläimen seepran näkeminen on ollut unelma pitkään ja seisoin niistä nyt n. 5 metrin päässä. Ei voi uskoa todeksi. <3 Tällä alueella oli myös uima-allas, jossa pääsimme opettamaan sambialaisia lapsia uimaan. Sambia on sisämaa ja uintimahdollisuudet melko vähissä, joten uimataidotkaan eivät ole ihmisillä kovin hyvät. Oli ihanaa nähdä ne lapset intoa täynnä uimassa.
Lusakan keskustassa käynti oli myös erittäin mielenkiintoista. Meno oli hektinen ja jokainen myy jotakin koko ajan. Olimme ilmeisesti kovinkin hämmästyttävä näky ja tuijotus oli melkoista. Huutelu myös, "muzungu muzungu" kuului vähän väliä ja tilanne oli kyllä kaiken kaikkiaan huvittava. Ihonväri ja sen merkitys täällä on kyllä tullut nopeasti osaksi elämää ja ajattelua. Valkoiset eivät juuri busseilla ajele tai kävele tien laidoilla, joten olemme varmaankin kummallinen näky monelle paikalliselle. Olo on kuitenkin ollut tähän asti turvallinen ja ihmettely on tuntunut vaan hyväntahtoiselta.
Sambialaisten perussafka on nshimaa eli maissista tehtyä vähän tönkköä puuroa. Siihen kylkeen on yleensä kanaa, kalaa ja pinaattimössöä, papuja tms. Tämä kaikki syödään käsin ja annos nshimaa on todella suuri. Ihan hyvää! Varsinkin jos saa tulista chilisoossia kylkeen.
Kaiken kaikkiaan kolme ekaa päivää Lusakassa ovat ylittäneet odotukset kaikin mahdollisin tavoin ja ollaan koettu jo niin paljon kaikenlaista. Kuulimme myös, että UNZAn opetus alkaa varmasti vasta tammikuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt on 2kk aikaa tehdä jotakin muuta kuten reissata Sambiaa tai eteläistä Afrikkaa ympäri. En laita vastaan. :)
keskiviikko 1. marraskuuta 2017
Lähtöfiiliksiä ja valmisteluista
Suomi on nyt jäänyt taakse ja lennän tätä kirjoittaessani Tukholman ja Addis Abeban kautta Lusakaan!
Tunnelmiin lentokentällä on kyllä mahdotonta valmistautua etukäteen, varsinkin kun ei ole tehnyt mitään vastaavaa aikaisemmin eli muuttanut ulkomaille yksin. Mun kohdallani asiat onneksi järjestyivät hyvin, joten eniten ehkä stressasin yksin lähtemistä paikkaan, jossa en tunne ketään. Vaikka tietenkin olen aivan järjettömän innoissani lähdöstä, yksin lähteminen oli hieman tuskaisaa. Tähän tietty vaikutti läheisten ja etenkin poikaystävän jääminen Suomeen. Nyt kuitenkin tässä ensimmäisellä lennolla tätä kirjoittaessani päätin jättää Suomi-haikailut sikseen ja keskittyä täysillä tähän uskomattomaan mahdollisuuteen, joka on mulle tarjottu.
Nyt kun tässä on aikaa lentoja odotellessa, kerron vielä hieman niistä lukuisista valmisteluista, joita vaihtoon lähtö on vaatinut. Näistä toivottavasti on jollekin tulevaisuudessa hyötyä. :) Itse hakuprosessi, josta kaikki alkoi tuntuu jo niin kaukaiselta, etten edes muista ihan kaikkia vaiheita. Haku vaati kuitenkin ainakin kurssisuunnitelmat, motivaatiokirjeen ja liudan kaikenlaisia papereita yliopistolta (Tai ainakin se tuntui siltä, että hakupaketti koostui vaikka mistä lappusista).
Valintapäätöksen tultua Helsingin yliopistolta alettiin olla yhteyksissä Sambiaan. Vaihtoon pääsy ei siis ollut varmaa vielä ennen kuin UNZAsta tuli hyväksymiskirje. Mulle se saapui odotettua aikaisemmin eli heinäkuun lopussa. Ennen kirjeen tuloa ei ollut kuitenkaan vielä varmaa, lähdenkö syyskuussa, marraskuussa vai kenties tammikuussa. Sambian vaihto on siis vaatinut paljon joustavuutta aikatauluissa ja Helsingin opintojen sovittelussa. Suosittelen olemaan stressaamatta aikatauluja turhaan, itse ainakin kulutin liikaa energiaa niiden murehtimiseen. Kyllä ne viestit sieltä tulee aikanaan, ei ehkä Suomen tyyliin mutta kuitenkin. :)
Vaihtoajan varmistuttua yksi iso osa valmisteluista oli YTHS:llä käynti rokotuksissa. Otin kaikki rokotteet, joita YTHS suositteli, eli hepatiitti A+B -rokotteet, keltakuume-, lavantauti- ja aivokalvontulehdusrokotteet. Kuulostaa ehkä diipiltä setiltä, mutta ainakin on hieman turvallisempi mieli matkailla esim. ei-kaupunkialueilla. Ja etenkin jos aikoo matkustaa maasta toiseen, saatetaan kysyä keltakuumerokotusta rajalla.
Rokotusten lisäksi aloitin syömään Lariam -malarialääkettä. Tämän lääkkeen mahdollisesti rajut sivuvaikutukset huolettivat, mutta onneksi en ole niistä kärsinyt lainkaan. Eli kannattaa vaan kokeilla aluksi ellei kuulu riskiryhmään, lääkettä voi vaihtaa jos se ei tunnu sopivalta. Itse en huomaa mitään erikoisvaikutusta.
Muita valmisteluita on ollut esimerkiksi muuttoilmoitukset kelaan, ulkoministeriöön, ym. Näistä löytyy hyvät ohjeet yliopiston sivuilta ja vaihtokoordinaattorilta (opiskelijan ohjeet).
UNZAlta en ole tähän mennessä saanut vielä arvioita lukukauden alusta, joka saattaa olla marraskuussa tai vasta tammikuussa. Tulen asumaan UNZAn tarjoamassa, vaihtareille tarkoitetussa asuntolassa lähellä yliopistoa.
Sain just ennen lentoa varmistuksen, että mua on joku yliopistolta vastassa Lusakan kentällä. Helpotti huomattavasti oloa ettei tarvi yksin lähteä seikkailemaan.
Nyt istun koneessa kohta matkalla Lusakaan. Ihana zimbabwelainen vanhempi nainen vierustoverina antoi käyntikorttinsa siltä varalta, että lähden Zimbabween käymään. Hyvä fiilis kaiken kaikkiaan! Katotaan mitä käy perillä.
tiistai 24. lokakuuta 2017
Viikko lähtöön
Tämä on mun vaihto-opiskelusta Sambiassa kertova blogi, jonka tarkoituksena on toimia omana päiväkirjana, kuulumisten jakamisalustana läheisille ja informaation lähteenä kaikille Sambiasta ja Afrikan vaihdoista kiinnostuneille opiskelijoille ja muille. Harkinnan jälkeen päätin kuitenkin perustaa blogin, koska itselleni ne muutamat aikaisempien vaihtareiden blogit ovat toimineet elintärkeinä tiedonlähteinä ennen vaihtoa. Toivottavasti tästäkin siis on hyötyä tuleville Afrikan vaihtareille! Lisäksi saan purettua omia fiiliksiä/innostuksia/järkytyksiä/mietteitä ja kaikkea muuta mahdollista tänne.
Niille ketkä ei mua tunne, olen Jenna, 24v helsinkiläinen englannin opiskelija Helsingin yliopistosta. Aloitin juuri neljännen vuoden enkun opiskelijana ja unelma Afrikan vaihdosta käy viimein toteen. Reilun viikon päästä uusi kotini noin 10 kuukauden ajan on Lusakassa, Sambian pääkaupungissa, ja yliopistoni on University of Zambia eli UNZA. Afrikka kolahti jostain syystä mulle jo noin 10-vuotiaana, kun piirtelin kirahveja ja Afrikan aurinkoja huoneeni seinille (hups). Nykyään kieltenopiskelijana ja Afrikan tutkimusta opiskelleena Afrikan kielet ja kielitilanne kiehtovat minua aivan valtavasti. En voi uskoa todeksi, että pääsen pian paikan päälle tarkastelemaan englannin kielen asemaa toisena kielenä ja sen vuorovaikutusta paikallisiin afrikkalaisiin kieliin. Kyseessä on siis tosi pitkäaikainen haave ja unelma sekä henkilökohtaisesti että opintojen puolesta ja meinaan välillä räjähtää innosta.
Vaihtoprosessini on ollut melko pitkä ja kivinen, vaihtokohde on muuttunut pariin otteeseen ja epävarmuutta kaikesta mahdollisesta on riittänyt ja riittää edelleen! Nämä jutut kuitenkin kuuluvat asiaan Afrikan kohteiden kanssa enemmän tai vähemmän, koska meininki on vaan niin erilainen kuin täällä Suomessa. Loppujen lopuksi olen vain iloinen, että vaihto on viivästynyt, koska tunnen nyt olevani täysin valmis lähtöön ja kypsempi kuin vuosi sitten vaihtokohteeni ollessa vielä Madagaskar. Ja kaikki on myös mennyt hyvin eli ylimääräinen stressi on ollut turhaa. :)
Lähtö koittaa siis viikon päästä ja älytön jännitys on jo läsnä. Onneksi kuitenkin innostus on tullut epävarmuuden tilalle ja en malta odottaa! Valmisteluita ja järjestelyitä on ollut tosi paljon, mutta onneksi on ollut hyvin aikaa niitä varten. Kaikki byrokratiahommat ovat sujuneet ihan hyvin tähän asti, lukuisat rokotukset ja lääkitykset hankittu ja "selviytymis"varusteet pikku hiljaa myös. UNZAsta on oltu yhteydessä ja tiedän suurin piirtein, miten toimia Lusakaan saavuttaessa (ehkä).
Näin kontrollin ystävänä ja etukäteen asioita mielellään järjestelevänä ihmisenä Sambiaan lähtö on kyllä laittanut melkoisen kasvun ja sopeutumisen prosessin liikkeelle. Tärkeintä tässä vaiheessa on kuitenkin liian stressaamisen välttäminen ja turha panikointi, koska joihinkin asioihin ei vaan voi millään vaikuttaa ainakaan etukäteen. Avoin asenne on se ykkösjuttu, otetaan mitä tulee ja sitä rataa.
Tällainen sekava tunteidenpurkaus tähän alkuun! Katsotaan millaiseen tahtiin kerkeän päivittelemään täällä, mutta pikimmiten koitan postata ensimmäiset tunnelmat perillä. :)