Retkeilyä, köyhyyttä, busseja

Kirjottelen tätä keskellä-ei-mitään bensa-asemalla. Ollaan odoteltu kaksi ja puoli tuntia toista kyytiä Lower Zambezi-joen varrelle luonnonpuistoon, mihin ollaan menossa kanoottisafarille. Vähän alkaa usko loppumaan mutta täytyy vain tottua afrikkalaiseen aikaan. 

Oli tosi ihanaa päästä ajamaan ulos Lusakasta, ja näkemään vähän maaseutua ja luontoa. Jättimäiset apinanleipäpuut ovat niin hienoja. Tien varsilla näkyi vaikka mitä, kanoja, vuohia, apinoita, lehmiä, tosi pahasti kolaroituja ja levinneitä rekkoja ja ihmisiä myymässä ihan mitä vain. Tosi pienet lapset myyvät muutamaa kasaa mangoja tien laidassa tai ovat pellolla auttamassa vanhempiaan.

Toinen kyyti saapui lopulta n. kolmen tunnin odottelun jälkeen ja matkasimme vielä pickupin lavalla kanoottien alla maaseutua pitkin. 

Ollaan nyt yötä saarella joen varrella aivan huitsin kuusessa. Virtahepoja uiskentelee ympärillä ja miljoona ötökkää ahdistelee teltan seinissä. Oli tosi ihanaa valua rauhassa jokea pitkin ihan hiljaa ja katella virtahepoja ja kuunnella niiden mylvimistä. Nähtiin myös paviaaneja, impaloita ja krokoja vilaukselta, mutta virtahepoja senkun vilisi joka nurkassa. Älyttömiä eläimiä, näyttävät niin rauhallisilta mutta ovat kuitenkin tosi vaarallisia sille päälle sattuessaan. Tämä pätkä Zambezi-joesta on Sambian ja Zimbabwen rajalla ja päästiin astumaan Zimbabwenkin puolelle.

Kanoottiretken lopuksi tultiin rantaan kylään, jossa oli paljon lapsia tervehtimässä. Rannassa oli pyykkäämässä joukko tyttöjä, joista joillakin oli pieniä lapsia ja jotkut olivat raskaana. Näistä osa oli varmasti vain ehkä noin 12-15-vuotiaita. Ei lapsiäitiyttä ja sen karmeutta tajua ennen kuin sen näkee silmien edessä. Nämä lapset lapsineen vaikuttivat tosi nälkäisiltä, koska pyysivät meiltä yli jääneitä retkieväitä. En ole koskaan nähnyt ketään niin iloisena puolikkaasta paahtoleipäpussista ja parista limusta. Arviolta 6v tyttö kantoi jonkun vauvaa selässä.Tosi vaikeeta yrittää mitenkään järkevästi käsitellä tollasta köyhyyttä, kun se tulee konkreettisesti silmien eteen. Tulee niin epäreilu olo. Mutta vaikka ei voisikaan antaa näille ihmisille mitään kovin ihmeellistä, asia pitää silti pystyä kohtaamaan, oikeasti nähdä sitä köyhyyttä ja puhua siitä jos asioihin halutaan saada muutoksia. Unohtuu myös aika nopeasti omat muka-ongelmat.

Seuraa tähän väliin kuvaus täkäläisestä joukkoliikenteestä. Minibusseissa on sivuovet ja sivulla kahden istuttavat penkit ja "käytävälle" taittuvat yksittäiset tuolit. Käytävällä istuvat siirtyvät aina kun joku takana istuva jää kyydistä. Busseissa on aina "konduktööri", joka roikkuu oven liepeillä ja viheltelee ja huutaa ihmisille, jotka ehkä haluaisivat kyytiin. Penkkirivit täytetään vähintään neljällä ihmisellä eli yhdellä ylimääräisellä. Tunnelma menee erittäin tiiviiksi ajoittain. Kyytiin tulijoita saatetaan odottaa vaikka kuinka kauan ja ainakin lähtöasemalta bussi lähtee vasta kun se on tupaten täynnä. Keskustassa bussiasema on erittäin hektinen ja täysi kasa pakuja sikin sokin minne sattuu. Konduktöörit juoksentelevat ja yrittävät saada asiakkaita. Kaikenlainen järjestys/aikataulutus puuttuu, mitä ajattelisi yleensä bussiasemalla olevan. Ihmisiä on aivan jäätävän paljon ja kaikkea mahdollista myydään bussien ikkunoista.

Kotimatkamme joelta venyi kahdesta tunnista noin viiteen tuntiin. Bussissa oli pari humalaista miestä, jotka aiheuttivat pahaa hämminkiä. Bussissa olleet ärtyneet naiset olivat onneksi tiukkoja ja huuto oli ihan älytön kun niillä meni hermot bussissa juopottelevaan nuorukaiseen. Hässäkkä jatkui ja jatkui ja kuski vaikutti olevan ihan pihalla tapahtumista. Aina välillä pysähdyttiin ja ajateltiin, että nyt ne heitetään ulos. Heitettiinkin, mutta heidät otettiin takaisin kyytiin. Loppujen lopuksi kurvattiin poliisiasemalle, jossa seistiin tovi selvittelemässä asiaa. Heidät otettiin kuitenkin aina takaisin kyytiin. Loppujen lopuksi kävi ilmi, että hyvin humalainen nuorukainen itse asiassa oli bussin konduktööri. Käsittämätön tapahtumaketju ja matka-aika senkun venyi ja venyi.

Tämäkin tapaus osoittaa hyvin, että järjestys, säännöt, aikataulut ym. eivät ole ne prioriteetit täällä vaan homma tuntuu etenevän aina tilanteen mukaan. Mikä on toisaalta ihan hyvä juttu. Yritän kovasti karistaa omat normit ja tottumukset ja asettua tähän ympäristöön sellaisena kuin se on paikallisille. Se tarkoittaa, ettei voi nipottaa ja valittaa vaikka joistain aikatauluista. Systeemi on sellainen kun se on täällä ja ihmiset elävät sen mukaan, eli homma toimii heille ja ovat sopeutuneet siihen. Ja se on myös mun tavoitteena. Jos kerta täällä asti on ja asuu täällä, pitää pystyä elämään niinkuin muutkin. Sellainen länsimaalainen tapa suhtautua esimerkiksi tähän joukkoliikenneasiaan on ärsyttävä ja yritän kaikin tavoin välttää sitä. Se on arvosteleva ja vähättelevä, johon liittyy aina "mikseivät he tee asioita niinkuin me Suomessa missä kaikki toimii". No ei tietenkään tee, ei mekään tehä Suomessa niinkuin sambialaiset tekee täällä. Tämän ajatuksen yritän kovasti sisäistää ja oppia täällä, oppia sopeutumaan vielä paremmin ja nähdä asiat uusista näkökulmista.

Miksi olen täällä

Ajattelin kirjoittaa hieman yleisesti siitä, miksi olen täällä ja miksi valitsin tämän kohteen. Se on tuntunut askarruttavan tosi montaa Suomessa ja jotkut ovat pitäneet mua vähän hulluna tai outona. Eiks enkun ja ranskan opiskelijalle ois hyvä vaihtokohde joku Lontoo tai Pariisi?

Afrikka on ollut mulle unelma jo niin pitkään, että tuntuu oudolta olla täällä vasta nyt ekan kerran. Niin kuin kirjotin jo aiemmin, opintojen ja omien akateemisten kiinnostuksien puolesta Sambia on täydellinen place to be. Englanti täällä kiehtoo niin paljon ja ylipäätään koko kielihässäkkä. On niin siistiä verrata Suomea ja Sambiaa tässä asiassa. Suomessa ei varmaan ymmärretä ihan täysin, kuinka paljon kieli yhdistää ihmisiä. Sambiassa on n. 72 kieltä (vähän eri lukuja kuulee, riippuu miten kieli määritellään), joten on todella paljon ihmisiä, jotka eivät ymmärrä toisiaan, mikäli he vaikkapa matkustelevat Sambiassa. Englanti pelaa täällä tärkeää roolia lingua francana, mutta eivät kaikki sitäkään puhu ainakaan kaupunkien ulkopuolella. Voisin tutkiskella näitä juttuja loputtomiin, esim. miten henkilön ensikieli vaikuttaa englantiin, miten eri ensikieliset kommunikoivat englanniksi, olisiko olemassa joku parempi lingua franca kuin englanti bantukieliä puhuville ihmisille..?

Kieli- ja opintoasiat sikseen, ihmiset Suomessa ovat siltikin pohtineet mun motiiveja lähteä tänne ja että miksi ihmeessä haluun just tänne. Täällähän on kamalan köyhää, vaarallista, savimajoja ja kaikki huonosti. Olen tosi iloinen, että suoritin juuri ennen lähtöä Afrikan tutkimuksen perusopinnot Helsingissä. Ne jeesaavat pukemaan näitä asioita sanoiksi ja ymmärtämään puolin ja toisin länsimaiden ja Afrikan suhdetta. Sanotaanko, että olen tosi kyllästynyt eurosentrismiin (onks se suomeks sana?) ja esim. siihen, etteivät ihmiset tiedä toisistaan yhtään mitään ja sitten pelkäävät ja vihaavat. Suomessa tiedetään erittäin vähän Sambiasta ja samoin päinvastoin. En mäkään tiennyt melkeen mitään Sambiasta, ennen kuin aloin ottaa selvää ja tulin tänne. Silti monilla Suomessa tuntuu olevan mielipide ja ennakkokäsitys jo valmiina, ettei sinne kyllä kannattaisi mennä. Miksei? Koska Eurooppa on parempi ja sen tehtävä on vain auttaa Afrikan maita eikä pitää yhdenvertaisena tai jopa oppia jotain Afrikalta? Just tää mua riepoo länsimaissa, ettei ajatella esimerkiksi Afrikalla olevan mitään annettavaa meille vaikkapa Suomessa. No, ehkä ihan näin ei Suomessakaan aina ajatella, mutta luulen, että monet näistä ajatuksista on länsimaisilla alitajunnassa. Suomalaisen Afrikka-kuvaan riittää vaikuttamaan jo esimerkiksi joku Unicefin mainos. Just koska Afrikasta tiedetään ennalta niin vähän. Ja länsimaissa ihmisillä tuntuu yleisesti olevan yksi tarina Afrikasta, niin kuin kirjailija Chimamanda Ngozi Adichie puhui asiasta loistavassa puheessaan "The danger of a single story."

Muun muassa tämän takia olen täällä, murtamassa mun Suomessa muovautunutta Afrikka-kuvaa ja ihan oikeasti oppimassa näiltä ihmisiltä ja tästä kulttuurista. Oon jo oppinut kahden viikon aikana melko paljon esimerkiksi positiivisesta elämänasenteesta, mikä voisi olla ihan hyödyllinen oppi monelle suomalaiselle.

Ps. Lisäksi come on, jos yliopisto tarjoaa tällaisia ihan mielettömiä kohteita ja on täysi mahdollisuus päästä sinne niin miks ihmeessä ei hakisi ja lähtisi! Afrikan kohteisiin tuntuu olevan ihan liian vähän hakijoita siihen nähden, kuinka siistiä vaihto on jo mulle ollut tähän mennessä, kahen viikon aikana. Eli sinä joka ehkä luet tätä ja pohdit kannattaako hakea Afrikan vaihtoihin: hae. Tällasta mahollisuutta ei ihan heti uudestaan tarjota.

Seuraavan kerran jotain järkevää siitä, mitä täällä oikeesti tapahtuu.

Sekalaista sälää

Olen kerennyt kumman hyvin kirjottelemaan näitä, koska nettiä on hyvin rajatusti ja on ollut hyvin aikaa vaan makoilla ja chillailla.

Viikonloppu oli hauska ja päästiin mukaan UNZAn mediaopiskelijoiden grillibileisiin. Tunnelma oli rento ja kaikki ihmiset vaikuttivat tosi kivoilta. Siistiä, miten helpolta ja kivalta on tuntunut olla sambialaisten kanssa, vaikka tuleekin ihan eri maailmasta. Ystävällisyys ja avoimuus vievät siis aika pitkälle, vaikka kaikki muu olisikin erilaista ihmisten välillä.

Sambialaiset ovat pitäneet meistä liiankin hyvää huolta ja aina varmistelevat, että meillä on kaikki hyvin ja että pääsimme turvallisesti kotiin. Itse ei osaa suhtautua vielä niin varoen jokaiseen juttuun, mitä sambialaiset heti varoisivat. Mahdotonta sanoa, onko näillä alueilla todella niin vaarallista vai ajattelevatko paikalliset, että nimenomaan meille on vaarallista ulkomaalaisuuden takia ja yli-varovat meidän puolesta. Kuitenkin on parempi kuunnella paikallisia kuin tehdä omia johtopäätöksiä turvallisuudesta. Meidän vaihtariryhmällä liikkuessa on kyllä tuntunut tosi turvalliselta, kaksi miespuolista ollessa mukana. En ole vielä liikkunut kunnolla yksin eikä hirveästi tarvitsekaan/kannata aina, mutta veikkaan että se on tosi erilaista. Jo ilman poikiakin oli erilaista kävellä ihan vain kauppaan ja takaisin. Ihmiset tykkäävät vähän huudella tai tulla juttelemaan, mutta edelleen tämä on tuntunut hyväntahtoiselta. Tietenkin joku voi varastaa jotakin tai ryöstää mutta jotenkin tuntuu, ettei se ole niin yleistä näillä alueilla, missä liikutaan. Eikä mulla hirveästi ikinä ole mitään mitä varastaa mukana. Tietty puhelin olis ärsyttävä menettää. Sitten mentäisiin keskustaan ettimään sitä kadunvarsilta, missä jengi istuu ja myy 3-4 käytettyä puhelinta koko päivän ja se on niiden bisnes. Ihan ku joku ostaisi niitä, näytti vähän hassulta. Nojoo, ehkä ihmiset ainakin tässä lähistöllä tottuvat pian niihin käveleviin opiskelija-"muzunguihin" eivätkä ihmettele enää niin paljon.

Opiskelijaluvan hakeminen saatiin vihdoin hoidettua ja monet monet paperit nidottua yhteen ja jätettyä maahanmuuttovirastolle tekeytymään kahdeksi viikoksi. Olin varautunut vielä pahempaan ruljanssiin, mutta loppujen lopuksi meni vain puoli päivää tähän. Toki ennakkoon oli pitänyt tehdä hommia papereiden eteen.

Käytiin myös tapaamassa yliopistolla kielten laitoksen johtajaa ja sain päätettyä kenties, mitä kursseja lopulta aion suorittaa. Helsingissä mun pääaine on englanti, sivuaineina ranska, Afrikan tutkimus ja opeopinnot. Täällä aion tehä kaksi 4. vuoden enkun kurssia, joista toinen eli project in sociolinguistics innostuttaa tosi paljon. Täällä tulee melkein joka päivä uusia ideoita ja mahdollisia graduaiheita soveltavaan- tai sosiolingvistiikkaan, joista oon liian kiinnostunut. Tolleen ihmiset muuten sanoo täällä kaikesta. "I like it too much".

Enkun lisäksi aion ottaa Afrikan kielten rakenteet -kurssin ja Zambian cultures and ceremonies -kurssin, jossa tehdään kenties retki johonkin päin Sambiaa seuraamaan rituaaleja. Ekstrajuttuna haluun ehdottomasti opiskella nyanjaa tai bembaa, eli jos noita kursseja järjestyy niin olen siellä myös.

Toivottavasti kurssit eivät ole ylipäätään liian vaikeita ja niistä pääsee lopulta läpi. Viime vuoden kestäneet swahilin opinnot ja lukuisat kielitiedejutut Helsingissä jeesaavat ehkä tossa structures of African languages -kurssin kanssa, mutta advanced English voi olla vaikeeta, vaikka enkun opintoja onkin takana aika liuta tässä vaiheessa. Englannilla täällä on niin erilainen asema kuin Suomessa, että ei ole kyllä mitään hajua millaista enkun filologiaa täällä opetetaan. Katotaan katotaan!

Pikkuhiljaa vois suunnata Victorian putouksille ja johonkin luonnonpuistoon Sambiassa. Kattoo sit mitä keksii sen jälkeen. :)

Kohtaamisia

Tällä viikolla yliopistolla pyöriessä ollaan tutustuttu paljon uusiin ihmisiin ja nähty muita opiskelijoita. Kaikki ovat olleet edelleen tosi mukavia, mutta kaikenlaisia uusia juttuja on myös tullut ilmi esimerkiksi sambialaisten keskustelutavassa.

Pari väärinymmärrystä on jo tullut muun muassa sen takia, että sambialaiset ovat ottaneet kirjaimellisesti jotakin, mitä olen sanonut tavallaan jutustellakseni. Näistä yritän ottaa nopeasti opikseni etten lörpöttele mitä sattuu. :D Joistakin ihmisistä on ollut myös vähän vaikea ottaa selvää, että mitä he haluavat tai ovatko kenties halukkaita hengaamaan/juttelemaan vai ei. Tämä tilanne taitaa olla kuitenkin samanlainen myös toisin päin eli pitää vaan rohkeasti olla avoin ja jättää suomalainen "ei kukaan varmaan jaksa mun kaa olla" -mentaliteetti. Eli oletetustikin on ollut tosi erilaisia tapoja kommunikoida jo muutamien kohtaamisten perusteella.

Yksi itseäni melko paljon ärsyttänyt piirre on ollut (miespuolisten) sambialaisten itsensä korostaminen ja kehuminen (puhun vieläkin vain muutamista esimerkeistä, joita itse olen kohdannut). Tuntuu, että sillä tavalla he yrittävät luoda vaikutuksen tai parantaa omaa kuvaansa. Juttuja kuten "osaan soittaa jokaista instrumenttia", "tunnen niin paljon ihmisiä yliopistolla, etten kehdannut kaikkia moikata" ja "olen liian hyvä nyrkkeilyssä joten en voi nyrkkeillä, koska tyrmäisin kaikki" oon muun muassa kuullut. Ja ovat vaikuttaneet olevansa ihan tosissaan! Huvittaviahan nää jutut on ku mun reaktio on lähinnä päinvastainen, jos yrittävät tehdä vaikutuksen. :D Hieman vitsailtiin, että pitäisikö näille itseään mielellään korostaville antaa jonkin sortin pokaali. Ehkä kaikki tämä on vaan niin outoa suomalaisesta näkökulmasta, jonka mukaan itseä kuuluu aina mielummin vähätellä kuin kehua. Mutta onhan se tietenkin hyvä, että tunnistaa omat vahvuutensa ja haluaa tuoda ne esille. Ehkä täällä oppii sitten myös kehumaan itseään oikein kunnolla.

Sambialaiset nimet myös hämmentävät. Ne, joihin olen itse törmännyt, ovat joko perus englanninkielisiä nimiä, englanninkielisiä sanoja ihme merkityksillä tai afrikkalaisia nimiä. Nimimuistini on melko kehno eli oon ihan pulassa. Yksikin päivä ohitettiin joku poikaporukka yliopistolla ja yksi tyyppi huusi sieltä moikka ja kaikkien meidän vaihtarien nimet täydellisesti oikein. Ite en ees muistanu jutelleeni sen äijän kanssa saatika sen nimee. :D Oh no, ei auta muu ku kysellä samoilta ihmisiltä viisi kertaa niitten nimet.

Tällaiset mietteet lyhyesti tähän väliin. Viikonloppuna tapahtuu toivottavasti paljon kaikenlaista ja saan jotakin ihan uutta kirjoitettavaa.

Nyt alan nukkumaan, kello kohta 12 illalla, naapurista pauhaa täysillä jonkinlainen sambialainen jumalanpalvelus ja halleluja-huudot. Ehkä uni tulee silti! Ainakin torakat ovat löytäneet toistaiseksi itsensä ulos mun kämpästä, joten se on hyvä.

Ps. Muista tsekkaa mun instagram @jenskuki 😊

Already feels like home

Ensimmäinen viikko on lähtenyt käyntiin ja opiskeluluvan hakuprosessi on aloitettu. Melkoinen ruljanssi koko juttu, paljon papereita ja terveystarkastusta sun muuta. Terveystarkastus UNZAn klinikalla oli varsin huvittava ja esimerkiksi meidät mitattiin kaikki noin 7 cm liian lyhyiksi, koska mitta oli vinossa. Pikkuhiljaa saadaan toivottavasti vaiheita hoidettua kohti opiskelulupaa.

Tykkään Sambiasta ja etenkin sambialaisista koko ajan enemmän. Kaikki ovat niin ystävällisiä! Sellaiset pienet jutut, joita ihmiset täällä tekevät tai sanovat merkitsevät tosi paljon ja antavat tosi positiivisen mielen. On ollut myös tosi tervetullut olo.

Ensimmäiset kohtaamiset UNZAn opiskelijoiden kanssa ovat olleet tosi mielenkiintoisia ja mukavia. He, keiden kanssa olen jutellut, olivat kiinnostuneita Suomen asioista ja miten hommat meillä hoidetaan esimerkiksi yliopistoissa. Sambialaisen ja suomalaisen yliopisto-opiskelijan vertailu vetää kyllä hiljaiseksi, kun tajuaa todella kuinka onnekas itse on.

Juttelin opiskelijan kanssa, joka oli tosi iloinen aloittaessaan toista opintovuottaan eikä ollut feilannut ekan vuoden kokeita. Jos näin olisi käynyt, hän olisi "lähtenyt kotiin" eli menettänyt opinto-oikeuden kokonaan. Sama voi käydä vaikka 3. vuoden kokeissa, feilaat ja oot ulkona, ihan sama miten on edelliset vuodet menny. Tämä tuntui ihan käsittämättömältä miettiä omalle kohdalle. Olisin jo lentänyt aikoja sitten ulos yliopistosta mun "muutamien" uusintaan menneiden tenttien takia. Opiskelijoilla täällä on siis todella paljon menetettävää, jos opinnot eivät jostain syystä sujukkaan. Syy tähän voi olla vaikka läheisen kuolema juuri ennen kokeita. Mutta siltikin, you fail once, you go home. Niin karua.

Ei siis voinut olla hieman nolottamatta, kun kerroin juttuja kuten että voin itse feilata mielin määrin menettämättä opiskelupaikkaa ja että en maksa opiskelusta mitään Suomessa. En vaan kehdannut kertoa siihen päälle, että itse asiassa mulle maksetaan opiskelusta. Sambiassa maksetaan isot lukukausimaksut ja voidaan menettää koko opiskelupaikka, jos ei pärjää minkä vain vuoden loppukokeissa. Ihan käsittämätöntä, että Suomessa jaksetaan valittaa opintotuista. (Tietenkään leikkaukset ym. Suomessa eivät oo ok mutta lähinnä marina ja kiitollisuuden puute ärsyttävät)

Toisen opiskelijan kuvaus Sambiasta ja termi "illusion of development" jäi myös mieleen. Vaikka täälläkin nousee hienoja hotelleja, kauppakeskuksia ym., se voi aiheuttaa illuusion kehityksestä. Todellisuudessa eriarvoisuus senkun kasvaa ja asiat eivät mene automaattisesti parempaan suuntaan vaikka Sambiaan rakennettaisiinkin fancympiä rakennuksia.

Tutustuimme yliopistoon tarkemmin kahden UNZAn opiskelijan kanssa ja olen tosi innoissani koko yliopistosta ja sen alkamisesta. Rakennuksia on paljon ja kampusalueella on kaikkea ihanaa kuten erikoisia puita ja lampia, joiden äärellä voi hengailla. Myös UNZAn oma radiostudio ja baari/bilepaikka olivat tosi kivoja yllätyksiä. Paljon oli siis kaikkea, mitä en osannut etukäteen edes ajatella. Ja kaikki, joita tapasimme, olivat supermukavia ja toivottivat tervetulleeksi. Kivaa!

Ps. tähän blogiin liittyvät kuvat olen laittanut Instagramiini @jenskuki eli käykää sieltä katsomassa kuvamateriaalia. 😊 Blogi on nyt vaan valju tekstikasa, mutta säästän kuvien lataamisajan vaihdosta nauttimiseen. 😄

Perillä

Nyt sijaitsen Lusakassa! Kaikki järjesty tosi hyvin, kyyti odotti perillä ja pääsin suoraan Marshlandsiin eli asuntolarakennuksille, joissa mun koti on vaihdon ajan. Meitä on yhteensä neljä suomea puhuvaa ja ollaan tehty ekat Lusakaan tutustumiset tällä porukalla.

Mun huone/asunto on tosi kiva ja toistaiseksi mun asunnossa on tullut vettä hyvin hanasta. Suihkua tosin ei ole, vaan ämpärin avulla peseydytään, mikä on ollut aika huvittavaa vaihtelua.

Penimuotoinen ongelma asunnossani ilmeni eilen illalla, kun kämpän seinillä alkoi vilisemään 5cm pituisia torakoita. Onneksi olin hyttysverkon alla, muuten ne olisivat rapisseet seiniltä alas sängylle ja naamalle. Yö oli melko vähäuninen torakoiden pelossa ja rapistessa ja aamulla huoneesta löytyi viisi torakkaa, jotka kaverit onneksi kävi eliminoimassa.

Meillä on todella kiva naapuri, joka on auttanut meitä alkuun ja vienyt ulos. Kävimme hänen kanssaan isossa puistossa vähän matkan päässä Lusakasta, jossa oli vapaana seeproja, antilooppeja, strutseja, emuja, ym. joiden joukossa pääsimme kävelemään. Lempieläimen seepran näkeminen on ollut unelma pitkään ja seisoin niistä nyt n. 5 metrin päässä. Ei voi uskoa todeksi. <3 Tällä alueella oli myös uima-allas, jossa pääsimme opettamaan sambialaisia lapsia uimaan. Sambia on sisämaa ja uintimahdollisuudet melko vähissä, joten uimataidotkaan eivät ole ihmisillä kovin hyvät. Oli ihanaa nähdä ne lapset intoa täynnä uimassa.

Lusakan keskustassa käynti oli myös erittäin mielenkiintoista. Meno oli hektinen ja jokainen myy jotakin koko ajan. Olimme ilmeisesti kovinkin  hämmästyttävä näky ja tuijotus oli melkoista. Huutelu myös, "muzungu muzungu" kuului vähän väliä ja tilanne oli kyllä kaiken kaikkiaan huvittava. Ihonväri ja sen merkitys täällä on kyllä tullut nopeasti osaksi elämää ja ajattelua. Valkoiset eivät juuri busseilla ajele tai kävele tien laidoilla, joten olemme varmaankin kummallinen näky monelle paikalliselle. Olo on kuitenkin ollut tähän asti turvallinen ja ihmettely on tuntunut vaan hyväntahtoiselta.

Sambialaisten perussafka on nshimaa eli maissista tehtyä vähän tönkköä puuroa. Siihen kylkeen on yleensä kanaa, kalaa ja pinaattimössöä, papuja tms. Tämä kaikki syödään käsin ja annos nshimaa on todella suuri. Ihan hyvää! Varsinkin jos saa tulista chilisoossia kylkeen.

Kaiken kaikkiaan kolme ekaa päivää Lusakassa ovat ylittäneet odotukset kaikin mahdollisin tavoin ja ollaan koettu jo niin paljon kaikenlaista. Kuulimme myös, että UNZAn opetus alkaa varmasti vasta tammikuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt on 2kk aikaa tehdä jotakin muuta kuten reissata Sambiaa tai eteläistä Afrikkaa ympäri. En laita vastaan. :)

Lähtöfiiliksiä ja valmisteluista

Suomi on nyt jäänyt taakse ja lennän tätä kirjoittaessani Tukholman ja Addis Abeban kautta Lusakaan!

Tunnelmiin lentokentällä on kyllä mahdotonta valmistautua etukäteen, varsinkin kun ei ole tehnyt mitään vastaavaa aikaisemmin eli muuttanut ulkomaille yksin. Mun kohdallani asiat onneksi järjestyivät hyvin, joten eniten ehkä stressasin yksin lähtemistä paikkaan, jossa en tunne ketään. Vaikka tietenkin olen aivan järjettömän innoissani lähdöstä, yksin lähteminen oli hieman tuskaisaa. Tähän tietty vaikutti läheisten ja etenkin poikaystävän jääminen Suomeen. Nyt kuitenkin tässä ensimmäisellä lennolla tätä kirjoittaessani päätin jättää Suomi-haikailut sikseen ja keskittyä täysillä tähän uskomattomaan mahdollisuuteen, joka on mulle tarjottu.

Nyt kun tässä on aikaa lentoja odotellessa, kerron vielä hieman niistä lukuisista valmisteluista, joita vaihtoon lähtö on vaatinut. Näistä toivottavasti on jollekin tulevaisuudessa hyötyä. :) Itse hakuprosessi, josta kaikki alkoi tuntuu jo niin kaukaiselta, etten edes muista ihan kaikkia vaiheita. Haku vaati kuitenkin ainakin kurssisuunnitelmat, motivaatiokirjeen ja liudan kaikenlaisia papereita yliopistolta (Tai ainakin se tuntui siltä, että hakupaketti koostui vaikka mistä lappusista).

Valintapäätöksen tultua Helsingin yliopistolta alettiin olla yhteyksissä Sambiaan. Vaihtoon pääsy ei siis ollut varmaa vielä ennen kuin UNZAsta tuli hyväksymiskirje. Mulle se saapui odotettua aikaisemmin eli heinäkuun lopussa. Ennen kirjeen tuloa ei ollut kuitenkaan vielä varmaa, lähdenkö syyskuussa, marraskuussa vai kenties tammikuussa. Sambian vaihto on siis vaatinut paljon joustavuutta aikatauluissa ja Helsingin opintojen sovittelussa. Suosittelen olemaan stressaamatta aikatauluja turhaan, itse ainakin kulutin liikaa energiaa niiden murehtimiseen. Kyllä ne viestit sieltä tulee aikanaan, ei ehkä Suomen tyyliin mutta kuitenkin. :)

Vaihtoajan varmistuttua yksi iso osa valmisteluista oli YTHS:llä käynti rokotuksissa. Otin kaikki rokotteet, joita YTHS suositteli, eli hepatiitti A+B -rokotteet, keltakuume-, lavantauti- ja aivokalvontulehdusrokotteet. Kuulostaa ehkä diipiltä setiltä, mutta ainakin on hieman turvallisempi mieli matkailla esim. ei-kaupunkialueilla. Ja etenkin jos aikoo matkustaa maasta toiseen, saatetaan kysyä keltakuumerokotusta rajalla.

Rokotusten lisäksi aloitin syömään Lariam -malarialääkettä. Tämän lääkkeen mahdollisesti rajut sivuvaikutukset huolettivat, mutta onneksi en ole niistä kärsinyt lainkaan. Eli kannattaa vaan kokeilla aluksi ellei kuulu riskiryhmään, lääkettä voi vaihtaa jos se ei tunnu sopivalta. Itse en huomaa mitään erikoisvaikutusta.

Muita valmisteluita on ollut esimerkiksi muuttoilmoitukset kelaan, ulkoministeriöön, ym. Näistä löytyy hyvät ohjeet yliopiston sivuilta ja vaihtokoordinaattorilta (opiskelijan ohjeet).

UNZAlta en ole tähän mennessä saanut vielä arvioita lukukauden alusta, joka saattaa olla marraskuussa tai vasta tammikuussa. Tulen asumaan UNZAn tarjoamassa, vaihtareille tarkoitetussa asuntolassa lähellä yliopistoa.

Sain just ennen lentoa varmistuksen, että mua on joku yliopistolta vastassa Lusakan kentällä. Helpotti huomattavasti oloa ettei tarvi yksin lähteä seikkailemaan.

Nyt istun koneessa kohta matkalla Lusakaan. Ihana zimbabwelainen vanhempi nainen vierustoverina antoi käyntikorttinsa siltä varalta, että lähden Zimbabween käymään. Hyvä fiilis kaiken kaikkiaan! Katotaan mitä käy perillä.