Vapaaehtoishommia ynnä muuta

On ollut virkistävää olla vaihteeksi ainoa vaihtari paikalla. On tullut vähän itsenäistyttyä, liikuttua esimerkiksi yksin kävellen ja bussilla. Sain myös vapaaehtoistyöpestin Lubuto Library -kirjastolta, joka on tarkoitettu esimerkiksi katulapsille ja muille lapsille ja nuorille. Kirjasto sijaitsee Garden compound-alueella ja lapset tulevat tältä alueelta kirjastoon lukemaan, leikkimään, pelaamaan ja hengailemaan ilmaiseksi. Kirjastossa on hyvä kirjavalikoima aihealueittain, esimerkiksi ihmiset, luonto, maailma, elämänkerrat, terveys ja paljon eritasoisia tarinakirjoja ja romaaneja. Kirjastossa on myös tietokoneita, joilla lapset pääsevät tekemään harjoituksia ja käymään netissä.

Hommani kirjastossa on lukea lapsille enkunkielisiä kirjoja. Lisäksi autan tietokoneiden kanssa, laitan kirjoja takaisin hyllyyn ja juttelen ja hengaan lapsien kanssa. Ja se on ihan parasta. Voisin olla siellä koko päivän joka päivä. Tänään autoin muksuja tietokoneiden käytössä ja tehtiin harjoituksia nyanjan kielellä. Täydellinen symbioosi, lapset opettaa mua puhumaan nyanjaa ja mä opetan tietokoneen käyttöä. Kirjastolla on myös erilaisia ohjelmia riippuen päivästä. Tänään oli esimerkiksi yli 15-vuotiaille mentorointisessio ja kirjastolla vieraili Sambian nuorin lentokapteeni, joka tuli kertomaan tarinansa ja inspiroimaan nuoria. Nämä nuoret ovat ihan parhaita ja fiksuja.

Kirjastolla käy tosi paljon lapsia, jotkut tietyt joka päivä ja jotkut ekaa kertaa. Mulla on ollut tosi tervetullut olo ja lapset tulee innoissaan moikkaamaan ja hipelöimään vaaleeta ihoa ja hiuksia. muutamat tosin ujostelee paljon. Monet nuorimmista lapsista puhuu myös huonosti tai ei lainkaan enkkua, joten senkin takia mun motivaatio oppia lisää nyanjaa on korkealla. Kirjastolla ohjelmanumerona on joka päivä myös "story time", eli luetaan jokin tarina isommalle lapsiporukalle. Ollaan tehty niin, että luen ensin pienen osan englanniksi ja kirjaston työntekijä kääntää sen nyanjaksi lapsille, jotta kaikki pysyvät kärryillä. Tämäkin on tarjonnut itselleni täydellistä nyanjan kuullunymmärtämistä.

Nuoret tekee kirjastolla esimerkiksi näytelmiä tai jonkinlaista draamaa. Mentorointisessioissa lauletaan ja tanssitaan alussa, välissä ja lopussa yhteishengen nostattamiseksi, mikä oli tosi hienon kuuloista ja näköistä. Monista lapsista huomaa, että osa heistä tulee aika kovista oloista. Monet ovat myös orpoja ja asuvat ehkä sisarusten luona tai pahimmassa tapauksessa kadulla. Kirjastossa kuitenkin kaikki saavat tehdä omia juttujaan, oppia, leikkiä ja lukea kirjoja sekä käyttää tietokoneita, mikä on mielestäni ihan mahtavaa. On myös kiva antaa lapsille huomiota ja kehuja, joita monet heistä eivät kotona tai muualla niin paljon saa. Lapset myös kunnioittavat hienosti kirjaston sääntöjä eivätkä esimerkiksi riko kirjoja ja laittavat ne oikeille paikoilleen.

Kirjastolla käyminen on aiheuttanut itselleni kaikenlaisia tunteita ja päivien päätteeksi on henkisesti melko rasittunut olo. On niin hienoa, että noin moni lapsi pääsee tuon kaltaiseen turvapaikkaan tekemään tosi järkeviä asioita ja olemaan myös lapsia. Lisäksi myös lasten hyvä ja kunnioittava käytös on ollut tosi hienoa katseltavaa.  Viime viikolla opetin muutamille lapsille ja nuorille, että suomeksi tervehditään sanomalla "moi". Tällä viikolla monta päivää jälkeenpäin lapset huutelivat heti mulle "moi moi", mikä oli jotenkin tosi kivaa ja siitä tuli lämmin olo, että he muistivat.

Tosi kiva mahdollisuus ylipäätään päästä sisään tuollaiseen hommaan ja tavata uusia ihmisiä.  Kirjaston henkilökuntakin koostuu tosi kivoista tyypeistä, jotka ovat ottaneet mut hyvin vastaan. Suunnitelmissa on olla joulun jälkeinen viikko vielä aktiivisesti kirjastolla ennen lentoa Kapkaupunkiin. Sieltä palatessa yliopiston pitäisi alkaa pikkuhiljaa ja koitan opiskelujenkin aikana käydä silloin tällöin kirjastolla.

Kirjastohommaa lukuun ottamatta elämä Lusakassa koostuu edelleen tavallisesta arjesta, kavereiden kanssa hengailusta ja ajan tappamisesta esimerkiksi lukemalla, koska telkkaria tai wifiä ei kotona ole. Lusakan yöelämä on myös erittäin vilkasta näin joulukuun aikaan, koska kaikilla on juhlafiilis ja alkoholin kulutus on ihmisillä korkealla. Viime viikolla UNZAlla oli myös monta päivää kestävät valmistujaiset ja koko yliopiston alue oli todella täynnä ihmisiä. Valmistuvien asut olivat hienot, jotka koostuivat vihreistä ja mustista kaavuista ja valmistujaishatuista.

Joulua vietettiin täällä aika vaihtelevasti. Monet viettävät perheen kanssa ja tavallista on lähteä ulos juhlimaan. Perinteisiä jouluruokia ei kuitenkaan ole samalla tavalla kuin Suomessa. Lisäksi joulu tuntuu olevan täällä enemmän biletystä kuin rauhoittumista millään asteella. Humalassa ajaminen on myös yleinen tapa ja ongelma täällä, mikä korostuu tietenkin juhlapyhien aikaan. Juhliminen jatkuu enemmän tai vähemmän koko viikon uuden vuoden juhliin asti.

Uuden vuoden vietänkin Kapkaupungissa, josta kerron sitten seuraavassa postauksessa. 

Viikko Malawissa

Lusaka-elämään tuli pieni ja ehkä hieman kaivattu tauko Malawi-reissun johdosta,. Lähdin kahden vaihtarikaverin kanssa bussilla Lilongween, josta jatkoimme matkaa pohjoiseen Nkhata Bayhyn. Tulin eilen kotiin yksin Lilongwen kautta samalla bussilla ja kaverit jäivät matkustelemaan vielä loppukuukaudeksi Malawiin ja Mosambikiin. Itse joudun säästämään hieman tulevia reissuja varten, joten nyt taas kotona Lusakassa. Joulun jälkeen suuntaan Kapkaupunkiin, jonne lentävät myös vanhempani Suomesta.

Nkhata Bay oli aikamoinen paratiisi. Malawi-järvi on aivan ihana ja siinä uiminen mahtavaa. Krokotiileja kuulemma on, mutta niitä on eri tarinoiden mukaan joko tapettu paljon tai ne ovat "kasvissyöjiä". Oli miten oli, ei nähty yhtään ja kaikki raajat on vielä tallella. Luotin henkeni säilymiseen sen perusteella, että kaikki paikalliset olivat myös uimassa. Lomapäivien tarkoituksena oli lähinnä syödä ja levätä hyvin ja siinä myös onnistuimme. Onnekkaasti mangokausi oli myös parhaimmillaan, eli päivät meni rannalla löhötessä ja kymmenen mangoja syöden.

Nkhata baylla on pieni kylä tai keskusta, jonne kävellessä tapasi useita paikallisia. Kaikki olivat edelleen tosi ystävällisiä ja lapset varsinkin innoissaan meistä. Teimme veneretken, johon sisältyi cliff jumpingia ja snorklausta sekä rannalla hengailua. Rannalla olleet lapset olivat ihan pähkinöinä meidän älypuhelimista ja selfieistä. Monia kiinnosti tietysti blondit hiukset ja lapset tykkäsivät hypistellä niitä.

Lilongwessa vietin kolme yötä, kaksi aluksi ja yhden yön kotiin tullessa. Viimeisenä päivänä merenneito-kaveri vei mua näkemään lisää Lilongwea mikä oli kivaa. Piti vaan oikein rautalangasta vääntää, että haluan nimenomaan nähdä paikkoja, missä paikalliset on ja syödä paikallista ruokaa. Aluksi hän oli viemässä mua tosi länsimais-vivahteisiin paikkoihin ja syömään länkkäriruokaa kalliisiin hotelleihin. Tosi monet ihmiset Lusakassakin ovat pitäneet ihan oletuksena, että voin tykätä vain länsimaisista ruoista ja paikoista. Lisäksi monet luulee, että paikat mihin ne vie mua pitää olla jotenkin tosi hienoja ja fancyja, joissa mulle tulee lähinnä vaan epämiellyttävä olo. Pyysin kaveria viemään mut sinne missä kaikki paikalliset käy, joten hän vei mut tosi kivaan paikalliseen paikkaan, missä oli baareja ja braai-grillit kuumana.

Kotimatka Nkhata Baylta Lusakaan kesti siis kaksi päivää ja n. 20 tuntia bussissa istumista. Paluupäivänäni saman firman bussi matkalla Malawiin päin oli joutunut onnettomuuteen ja useampi oli vakavasti loukkaantunut. Kaveri Lusakasta soitti hätääntyneenä, etten vaan ollut siinä bussissa. Huh kävi tuuri. Tuo kyseinen tie on kyllä melko mutkikas paikoin, eli ei ihme että bussit ja rekat kaatuilee jos ajaa kovaa.

Pari seuraavaa viikkoa kuluu Lusakassa vaihteeksi ainoana vaihtarina pyöriessä, kun muut suomalaiset ovat reissussa. Koitan päästä vapaaehtoiseksi erääseen kirjastoon, joka on tarkoitettu lapsille, esimerkiksi katulapsille. Olisi ihan unelma päästä sinne. Lisäksi tiedossa olisi pieni käännöshomma Suomesta, johon saa laitettua aikaa. Ja tietenkin nyt on hyvää aikaa hengailla kavereiden kanssa ja tavata uusia ihmisiä.

Odottelua, kotiutumista ja reissuja

Pieni tauko on ollut kirjoittamisessa ehkä sen takia, että arki täällä on alkanut rullaamaan. Rutiinit ovat sisältäneet lähinnä nukkumista, syömistä, yliopistolla käymistä wifin perässä ja sit taas nukkumista ja syömistä. Yliopiston avausta odotellessa...

Mun piti saada student permit eilen, mutta se ei ollut valmis. "Ehkä perjantaina" oli vastaus. 

Saatiin kuitenkin 30 päivän "opiskeluluvan-odottelu-leima" eli pääsee lähtemään reissuun. Suuntana loppuviikosta Malawi ja sen jälkeen suunnitelmat vielä auki. Luultavasti yritän päästä johonkin kouluun vapaaehtoiseksi Lusakassa tai sen ulkopuolella ja tekemään jotain järkevää vaihteeksi.

Kirjoittelen nyt Lilongwesta, Malawin pääkaupungista, jossa olen reissussa kahden vaihtarikamun kanssa ja huomenna matka jatkuu Malawijärven äärelle. Bussimatka olikin jopa melko lyhyt 12 tuntia, bussi tosin oli melkosen hikinen mutta pikkuvikoja. Oli kiva päästä majapaikkaan ja ekaan normisuihkuun kuukauden ämpäröimisen jälkeen ja etenkin bussireissun jälkeen. Oli kyllä taas siistiä nähdä maaseutua ja pieniä kyliä Itä-Sambiaa pitkin.

Lilongwe oli kiva, pienempi ja rauhallisempi versio Lusakasta. En ole kyllä ikinä missään varmaan tavannut yhtä mukavia ja aitoja ihmisiä, kuin Malawissa ja toki Sambiassa yhtä mukavia. Mutta täällä Lilongwessa tuntuu jotenkin olevan todella rento elämäntyyli eikä kukaan jaksa nipottaa ja kaikki auttavat aidon mielellään. Ihanaa päästä kohta lähtemään järvelle ja näkemään uusia paikkoja. Suuntana Nkhata Bay seuraavaksi, johon saamme onnekkaasti kyydin eräältä mieheltä joka sattui kuulemaan bussi-tuskailumme. Autokyyti on niin luksusta, sen verran tiedän jo tähän mennessä.

Meitä kuskannut brittimies on asunut Malawissa 3 vuotta ja on ollut naimisissa malawilaisen naisen kanssa ja saanut lapsen hänen kanssaan. Oli mielenkiintoista kuulla hänen näkemyksiään Malawista ja kulttuurieroista. Hänen avioliittonsa ei toiminut massiivisten kulttuurierojen takia, koska etenkin maaseudulla naiset ovat erittäin epäitsenäisiä ja miehet elättävät naiset ja pitävät heitä vähän kuin omaisuutta. Hänellä oli myös hyvä pointti lämpötilan vaikutuksesta ihmisiin. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, ettei ihmistä ole välttämättä luotu asumaan kylmässä pohjoisessa. Vaikka täälläkin niin moni asia on päin mäntyä, ihmiset jaksavat olla uskomattomian iloisia ja ystävällisiä. Semmoinen turha valituskulttuuri tuntuu puuttuvan täältä päin maailmaa, mistä tykkään tosi paljon.

Malawilainen kaveri oli aivan ihmeissään, kun kerroin juttuja Suomesta. Jouduin tuottamaan hänelle suuren pettymyksen ja järkytyksen, kun kerroin ettei merenneitoja ole Suomen vesistöissä, niinkuin hän luuli kivenkovaa. Muutenkin on kuullut huvittavia ja yllättäviä juttuja "Onko Suomessa leijonia?" ynnä muita kysymyksiä aina välillä kuulee. Mutta kuten olen maininnut, eivät suomalaisetkaan tiedä juuri sen enempää vaikkapa Sambiasta tai Malawista.

Tällä hetkellä loikoilen aivan uskomattoman kivassa majapaikassa Nkhata Baylla Malawijärven rannalla. Paratiisi! Ihanaa lomailua ja vaihtelua pölyiseen Lusakaan. 

Kiitos kun luet. ❤