Lopuksi

Kotimatkalla Suomeen ja tunnelmat ovat todella uskomattomat ja oudot. Sambian kodista lähteminen ja ihmisten hyvästeleminen oli yksi vaikeimmista jutuista, mitä olen joutunut tekemään. En ikinä olisi kuvitellut kiintyväni Sambiaan näin syvästi ja saavani niin hyviä ystäviä.

Kaiken haikeuden keskellä olen tietenkin tosi iloinen, että näen kohta perheen ja kaverit Suomessa! Tuntuu, että olin Sambiassa 2 vuotta, niin paljon tapahtui kaikenlaista. Kivoja juttuja tulee olemaan myös puhdas hanavesi, suihku, pianonsoitto ja kaikki himoitut Suomi-ruuat.

Suomeen paluu jännittää aika paljon, koska en tiedä miten sopeudun takaisin ja miten osaan suhtautua kaikkiin juttuihin siellä nyt Sambian jälkeen. Toisaalta olen innoissani palaamassa, koska olen muuttunut ja kasvanut niin paljon itse ja Suomessa odottaa aika uudet kuviot.

Unzalla opiskelu jäi melko lyhyeksi, koska monet luennot oli peruttu ja yliopisto oli suljettu osan aikaa. Itse opiskelusta olisin voinut siis saada vielä enemmän irti toisenlaisessa tilanteessa. Sen sijaan kaikesta muusta, mitä Sambiassa tapahtui, opin enemmän kuin mistään ikinä. Olen tosi iloinen ja kiitollinen, että sain tämän kokemuksen.

Suunnittelen palaavani Sambiaan tekemään jotakin lähivuosina, kenties jo ensi vuonna. Suomi tulee aina olemaan ykkös-koti, mutta aion ottaa nyt hyödyn vapaudesta, seikkailla ja tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu.

PS. Jos tätä blogia on lukenut joku, joka on kiinnostunut matkustavansa tai lähtevänsä vaihtoon tuonne päin maailmaa, muhun saa ottaa yhteyttä instagramissa @jenskuki.
Love and Light!

Reissuja, seremonioita sun muuta

Opinnot ovat alkaneet rullaamaan hyvin ja ollaan saatu arjesta ja rutiineista kiinni. Mitä nyt edelleen välillä luentoja perutaan yllättäen, mutta omalla kohdallani ei onneksi kovin usein.

Mut valittiin hieman ex-tempore UNZA:n ranskanopiskelijoiden järjestön committee memberiksi. Oli kyllä tosi kivaa, että he halusivat mut mukaan vaikka olenkin ihan uusi ryhmässä enkä edes opiskele ranskankursseja Unzalla. Joka tapauksessa tämä pesti tuo aika paljon lisää aktiviteettia ja kokouksia ym. Parasta on kuitenkin se, että saa vähän kokemusta järjestöhommista ja pääsee sisään tosi tiiviiseen ja kivaan porukkaan. 

Lähdimme Livingstoneen ja Botswanaan busseilla reissaten. Päästiin vihdoin näkemään Victorian putoukset ja tähän aikaan vuodesta siellä on tosi paljon vettä. Läpimäräksi kastumiselta ei voi oikein välttyä, vettä sataa putouksilla ylhäältä alhaalta ja sivuilta. Putoukset olivat tosi vaikuttavat. Livingstone oli kiva ja rauhallinen kaupunki. Jatkoimme sieltä Botswanan puolelle Mauniin, joka vaati taksikyydillä, jokilautalla, minibussilla ja isommalla bussilla koko päivän matkustamista. Oli kuitenkin tosi siisti reissu, koska Botswanan puolella nähtiin useita norsuja bussin ikkunasta. Maunissa teimme retken perinteisillä mokoro-veneillä Okavango Deltalle, joka oli tosi kaunis paikka. Siellä kävimme myös kävelysafarilla ja näimme kirahveja ja norsuja.

Botswanassa halusimme vielä tehdä kunnon safarireissun Moremin kansallispuistoon, jossa näimme todella paljon eläimiä. Kohokohtana oli leopardi jonka näin itsekin ekan kerran ja joka löytyi pitkien etsintöjen ja puskissa rymyämisten jälkeen. Myöskin lukuisat norsut, kirahvit, virtahevot, seeprat ja impalat tuli nähtyä.

Toisin kuin Sambiassa, Botswanassa on sallittua ajaa yöbusseja joten hyppäsimme sellaiseen ja matkustimme takaisin rajalle ja Livingstoneen. Oli tosi mielenkiintoista verrata Botswanaa Sambian kanssa. Varmaan aika moni ajattelee, että tuollaiset naapurimaat on tosi samankaltaisia, no ei ole ja yllätyin myös itse. Botswanassa on vain n. 3 miljoonaa ihmistä ja puhutuin kieli on swana/tswana. Ihmiset ovat todella mukavia ja heistä tuli vähän samat vibat kuin malawilaisista. Myös yksi tosi iso ero oli ajanhallinta. En voinut uskoa kun bussit Botswanan puolella lähtivät minuutilleen ajallaan. Myös maisemat ja maasto on ihan erilaista. Sambiassa on vihreämpää ja enimmäkseen punainen maa, Botswanassa kuivempaa ja harmaa maa sekä tosi tasaista maastoa.

Viikon reissun jälkeen (koska ilmeisesti ei saatu tarpeeksi bussissa istumisesta), lähdimme UNZA:n opiskelijaporukan ja bussin kanssa viikonloppureissulle Monguun, Sambian länsiprovinssiin katsomaan Kuomboka-nimistä seremoniaa. Kyseessä on yksi isoimmista Sambian vuosittaisista seremonioista. Kuomboka on Lozi-heimon seremonia, jossa juhlitaan Barotselandin kuningasta eli Litungaa. Seremoniaan kuuluu kuninkaan siirtyminen venesaattueella paikasta toiseen. 

Seremonia oli tosi hieno kokemus ja erityisesti Lozien asut ja veneet olivat hienoja. Myös muutamia hassuja juttuja oli, kuten että seremoniapaikalle kaikkien naisten piti laittaa chitenget eli kankaat päälle hameeksi siveyssyistä. Naisten piti myös mennä seremoniapaikalle sisään erillisestä sivuovesta, miehet menivät pääportista. Naiset eivät myöskään saaneet seistä kuninkaan veneen edessä, koska he olisivat ilmeisesti joutuneet kuolettavan kirouksen valtaan. Ei ehkä ihan omiin henkilökohtaisiin arvoihini sovi mutta tottakai tehtiin kaikki nämä hommat niinkuin kuuluukin.

Kiireistä matkustelua siis ollut puolitoista viikkoa. Nyt pitää palata arkeen ja opintojen ja ranskajärjestöhommien pariin, mikä on tosi kivaa sekin. Odottelen vielä, että opinnot etenee hieman lisää, jotta voin raportoida niistä paremmin. Loppujen lopuksi omat kurssini ovat melko samankaltaisia mitä ehkä Suomessakin voisi olla. Kolme kurssiani on enimmäkseen luentotyyppisiä ja yhdessä keskustellaan hieman enemmän. Etenkin 1. vuosikurssin luennoilla opettaja sanelee muistiinpanoja jotka opiskelijat kirjottavat ylös kynät sauhuten, mikä tuntuu vähän turhalta välillä. Mutta muuten olen tykännyt kursseistani ja oppinut.

Semmosta! Katsokaa instasta @jenskuki taas kuvia tuolta reissuista ja erityisesti highlightatut stoorit, siellä on enemmän materiaalia.

Enää 4 kuukautta jäljellä... Oon alkanut vakavasti harkitsemaan tänne jäämistä elokuussa, mutta pitää tulla tekemään opinnot loppuun Helsinkiin. Sen jälkeen tuun kyllä varmasti takaisin jossain vaiheessa. :)

Yliopisto on alkanut!

Jossain vaiheessa meinasi usko loppua siihen, että ikinä pääsisin kirjoittamaan tämän postauksen. Mutta kas, UNZA on kuin onkin virallisesti avannut ovensa ja opinnotkin on oikein polkaistu käyntiin. Ihanaa, nyt on oikeasti tosi hyvä fiilis! Ensimmäinen viikko meni kaiken maailman säätöön eikä luentoja silloin vielä ollut. Viime viikolla melkein kaikki luentoni pidettiin paria lukuunottamatta. Näistä pitämättömistä ei ilmoitettu mitään etukäteen, mutta mitä pienistä. Onneksi yliopistolle kävelee vain 10-15 minuuttia. Yksi kursseistani ei ole vielä alkanut, mutta huomenna pitäisi alkaa.

Kursseja on neljä, joista kaksi on 4. vuoden enkkua: Psycho-sociolinguistics ja Functional grammar. Toiset kaksi kurssia ovat Bantu languages ja Introduction to Zambian cultures and ceremonies. Etenkin psykososiolingvistiikasta olen innoissani ja luennoitsija on tosi hyvä. Muihin kursseihin ei olla vielä keretty kunnolla syventymään, mutta kaikki kurssit vaikuttavat mielenkiintoisilta. On myös ihan hauskaa, että nuo enkun kurssit ovat 4. vuoden, bantukielet 2. vuoden ja Zambian cultures 1. vuoden kursseja, eli pääsen tutustumaan eri-ikäistiin opiskelijoihin.

Pääsin mukaan myös UNZA:n ranskanopiskelijoiden kerhoon treenailemaan hieman ruostunutta ranskaani ja tekemään erilaisia juttuja, kuten järjestämään ranska-päivää viime viikolla. Myöhemmin kehitellään jonkinlainen lehti ranskaksi, johon saamme kaikki kirjoittaa, sekä joku retki, konsertti ymym. Tosi kivaa! Tuntuu, että jo parin viikon aikana on päässyt tosi hyvin mukaan kaikenlaisiin juttuihin ja on ihanaa, että päivät ovat viimein täynnä ohjelmaa. Tähän on tietty auttanut se, että on pyörinyt täällä jo 5 kuukautta ja paikat ovat tulleet melko hyvin tutuksi.

Nyt koulun alettua on ollut taas aika hauskoja tilanteita. Sanotaanko ettei ole ollut ainakaan huomion saamisesta pulaa. Pitää kyllä arvostaa kuinka avoimesti ja rohkeasti tullaan heittelemään iskuyrityksiä. Ei tule ainakaan tylsiä päiviä! Nyt ollaan myös viime aikoina käyty kavereiden kanssa pari kertaa keskustassa pyörimässä marketeilla ja siellä vasta hauskaa onkin. Blondit hiukset on vain sitä jotain täällä ilmeisesti, en tiedä. Mutta ihan parasta on se, kun pääsee esittelemään (hyvin rajoitettuja ja vaatimattomia) nyanjan taitojani jollekin paikalliselle ja yllättää heidät. Parhaita hetkiä ovat ne, kun ymmärrän ihmisten puhuvan minusta ja pääsen heittämään jotakin nasevaa väliin nyanjaksi.

Huhtikuusta on tulossa tosi kiva. Pääsemme matkustamaan Sambian länsiprovinssiin seuraamaan Ku-Omboka -nimistä seremoniaa. Aion myös käydä ainakin Livingstonessa ja Botswanassa.

Ensi viikonloppu on taas pitkä pääsiäisen takia. Täällä naistenpäivä oli vapaapäivä, jota seuraava maanantai oli Youth day eli vapaapäivä sekin, joten oli pitkä viikonloppu silloinkin. Lubuto Librarylla oli iso Youth day -tapahtuma ja lapset ja nuoret pitivät tanssi-, laulu-, ja näytelmäesityksiä ja kaikki olivat älyttömän taitavia. Olisi kiva järkätä joku juttu siellä, soittaa musiikkia ja tehä vaikka joku amatööri-musiikkivideo niiden nuorten kanssa.
Nyt pitkänä perjantaina menemme katsomaan ison nigerialaisen artistin, Mr. Eazin keikkaa jonka musaa olen luukuttanut koko täällä olon ajan joten odotan sitä innolla.

Olen edelleen pysynyt terveenä paria perusflunssaa lukuunottamatta eikä ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Elämä täällä on osoittautunut paljon paljon helpommaksi ja mukavammaksi kuin mitä joskus silloin ennen tänne tuloa luulin. Jos kohtaa jotain ongelmia, aina löytyy joku joka auttaa ja neuvoo. 

Kerron myöhemmin taas opinnoista, reissuista sun muista. Huomenna taas luennoille. Ihan parasta, että on vihdoin aikataulu jota seurata.

ps. käykää tsekkailemassa IG @jenskuki.

Nyt on jo helmikuu

Eletään helmikuun puoliväliä. Yliopisto ei ole vieläkään auennut. Koleratilanne on saatu haltuun ja kaiken pitäisi olla kunnossa avaukselle. Vielä ei kuitenkaan tiedetä yhtään mitään avauspäivämäärästä. Eilen tiedotustilaisuuden jälkeen tuli info, että helmikuun lopussa yliopiston pitäisi olla valmis alkamaan.

Kaikki tämä viivästys johtunee rahasta ja sen puutteesta sekä poliittisista hommista, joista en itse ole ihan perillä eikä tunnu olevan kukaan muukaan. Se on kuitenkin melko varmaa, ettei kolera ole estänyt yliopiston aukeamista enää pitkään aikaan vaan kaiken takana on raha ja korruptio ynnä muut seikat.

Kolerasta on muutenkin ollut paljon spekulaatioita ja jotkut sanovat, että koko homma oli vain keksitty tai ainakin todella isosti suurrenneltua, jotta tilanteesta voitaisiin hyötyä rahallisesti ja poliittisesti ja ties mitä. Vaikea tietää totuutta, mutta yksi totuus on ainakin se, että tuhannet UNZA:n ja Copperbelt Universityn opiskelijat ovat ihan liemessä tällä hetkellä, koska eivät vain pääse opiskelemaan. Valmistumiset viivästyvät vaikka kuinka paljon, opiskelijat eivät saa valtiolta tukea eivätkä pääse tässä välissä yhtäkkiä töihin ja joutuvat pyörittelemään peukaloita kuukaudesta toiseen. Meillä vaihtareilla on tietysti hyvä tilanne paikallisiin opiskelijoihin verrattuna, koska lähdemme täältä takaisin kotiin suorittamaan tutkintomme ajallaan loppuun. UNZAn opiskelijalla ei ole mahdollisuutta suunnitella valmistumisajankohdan mukaan mitään, koska muutoksia lukukausien alkuun tulee poikkeuksetta joka vuosi.

Lisäksi ihmetyttää kovasti se, ettei mikään tunnu hoituvan puhelimitse tai sähköpostitse UNZAn kanssa. UNZA ei ilmoittanut meille vaihtareille mitään koko koleratilanteesta. Ainoat tiedonlähteeni olivat Facebook ja sambialaiset kaverit. Yliopiston ollessa kiinni tuntuu, ettei mikään info oikein kulje, vaikka ihmiset ovat kuitenkin töissä yliopistolla.

Kevyestä turhautumisesta huolimatta olen viettänyt elämäni parasta aikaa viimeiset kuukaudet.  Olen tosi iloinen siitä, että olen päässyt enemmän ja enemmän sisään tähän kulttuuriin ja tutustunut sambialaisiin, etenkin ollessani ainoa vaihtari paikalla. Nyanjan opettelu on myös lähtenyt uuteen nousuun ja toivottavasti jatkuu sellaisena.

Sormet ristissä siis, että UNZA tosiaan aukeaisi tämän kuun lopussa. No ainakin on nyt jotakin luettavaa, että voi taas alkaa muistelemaan millaista on olla opiskelija.

Hiljaa hyvä tulee, pangono pangono eli slowly slowly. Alkaa muodostumaan koko vaihdon iskulauseeksi…. :)

Kolera hiipuu, odottelu jatkuu

Tammikuu on mennyt tähän asti koleratilanteen seuraamisessa ja yliopiston aukeamisen odottelussa. Tällä hetkellä kolera on saatu kuriin Lusakassa ja koulut alkavat ensi viikolla. UNZA tosin vielä ei ole julkaissut päätöstä avauspäivästä. Ehkä ensi viikolla? Ehkä sitä seuraavalla? Who knows.

Kolera oli ja on edelleen tosi iso juttu täällä ja ihmiset eivät muusta puhuneetkaan hetkeen. Kaduille laitettiin sotilaat siivoamaan ja katumyyjät ajettiin pois. Kolerarokotteita taidettiin jakaa n. miljoona ja kuten tuli jo ilmi, koulut pidettiin kiinni. Presidentti kielsi myös enemmän kuin viiden ihmisen kokoontumiset ja Kanyama-nimiselle alueelle, missä kolera oli tosi pahana, asetettiin ulkonaliikkumiskielto iltakuuden jälkeen. Esimerkiksi urheiluhommat kuten joukkueiden pelaamiset ym. kiellettiin kanssa. Ihan rauhallisesti tämä kaikki ei mennyt, vaan katujen siivouksesta ja myyjien poisajamisesta syntyi mellakoita ja autoja sytyteltiin tuleen ja mitä kaikkea. Ihmiset ovat kritisoineet paljon sitä, miten presidentti handlasi koko tilanteen eikä esimerkiksi järjestänyt myyjille turvallista ja puhdasta ympäristöä myydä tuotteita. Suurin osa näistä ihmisistä riippuu täysin sen varassa, kuinka paljon saa myytyä päivän aikana.  Lisäksi ihmiset ihmettelevät, miten vielä nykyään kolera voi puhjeta näin pahasti Lusakan kaltaisessa kaupungissa. Ongelma olisi melko helposti ratkaistavissa parantamalla hygieniaa, vesisysteemejä ja saniteettitiloja ym. Koko ongelman takana lienee kuitenkin enimmäkseen korruptio.

Kolera sikseen, käväisin kaverin kanssa South Luangwan kansallispuistossa Itä-Sambiassa viikonloppureissulla. Ajoimme hänen autollaan ja ajomatkat on aina tosi kivoja kun näkee niin paljon vaikka mitä. Kävi kyllä myös tuuri, ettei pitkällä ajomatkalla ajettu yhdenkään eläimen tai ihmisen päälle. Tiellä oli muun muassa lehmiä, vuohia, kanoja, apinoita, sikoja ja koiria. Muutamat lehmien vetämät kärryt ihan pilkkopimeässä ilman heijastimia aiheuttivat parit äkkijarrutukset. Varmaan muutama onnettomuus on sattunut noilla pimeillä teillä.

Majapaikkamme oli ihan siellä kansallispuiston alueella, virtahepoja ja krokotiileja vilisevän joen varrella. Ajaessa pois majapaikasta parin sadan metrin ajon jälkeen auton vieressä seisoi sitten yhtäkkiä tosi iso kirahvi. Vähän pidemmällä nähtiin ainakin kymmenen norsun lauma. Norsut myös viivyttivät meitä pari kertaa seisomalla tiellä. Niille ei saa töötätä eikä tosissaan kannata, koska ne voivat tehdä mitä vaan. Hieman siis kuumotti mutta oli kyllä tosi siisti kokemus nähdä ne tuosta noin vaan, ilman safari-ajeluita. 

Tällä hetkellä tuskailen UNZA:n kurssi-ilmottautumis-hässäkän kanssa. Kärsivällisyys on ollut kovilla, kun saan ohjeita miten toimia ja sitten saan muilta ihmisiltä soittoja, että miksen ole hoitanut asioita toisella tavalla. Huoh, no maanantaina pitäisi pystyä aloittamaan ilmoittautumisprosessi vihdoin. Hieman ihmetyttää, miksei näitä hommia ole saatu alulle tässä kohta kolmen kuukauden Lusakassa oleskeluni aikana. No ei voi muuta kun jatkaa sopeutumista. Asiat ovat kuitenkin osoittautuneet järjestyvän tähänkin mennessä. 

PS. sain muuten pienen jobin Facebookin kautta, alan tuutoroimaan kolmea muksua englannin kanssa pari kertaa viikossa. Kävi hyvä tuuri kun sain sen homman.

Kapkaupunki ja pieni käänne vaihto-opiskeluun

Hieman yli viikko tuli lomailtua Kapkaupungissa vanhempieni kanssa. Kapkaupunki on tosi kaunis, puhdas ja länsimaalainen. Kaupunki on myös tosi monikulttuurinen. Tekemistä riitti tosi paljon, joihin sisältyi muun muassa vaellus Pöytävuorelle, Robben Islandilla käynti, päivän safarireissu, Stellenboschin viinitiloilla vierailut ja viinimaistelut, rantalöhöily ja sikasöpöjen pingviinien näkeminen Boulder's Beachilla. Kapkaupungin ravintolat olivat myös aivan ihania ja syötiin vaikka mitä tosi hyvää. 

Pöytävuorelle kiipeäminen oli todella rankkaa mutta todellakin palkitsevaa ja varmasti reissun parhain juttu. Myös odotettu Robben Island-retki oli mahtava kokemus kaiken Nelson Mandela -fanituksen jälkeen. Tarinat siellä olivat niin pysäyttäviä ja käsittämättömiä. Päivän mittainen safari oli juuri sopiva ja näimme paljon eläimiä norsuista leijoniin ja kirahveihin.

Oli ihanaa nähdä vanhemmat ja olla ihan eri maailmassa hetken aikaa. Nyt on myös kiva palata takaisin kotiin Lusakaan. Ainoa "pieni" mutka matkaan ja huolenaihe, joka lähti kunnolla käyntiin reissuni aikana, on Lusakassa puhjennut kolera-aalto. Tämän takia kaikki koulut Lusakassa ovat toistaiseksi suljettu, mukaan lukien yliopisto. Lisäksi ravintoloita, kauppoja ja katuja on suljettu sekä katuruuan myynti kielletty. Yliopiston piti siis alkaa tällä viikolla, mutta ei alakaan ja aikataulusta ei ole kenelläkään mitään tietoa tai arviota. Toivottavasti saan kuitenkin aloitettua itsenäiset opiskelut ja voin niitä tehdessä rauhassa odotella yliopiston aukeamista.

Harmittaa tosi paljon uusien opiskelijoiden puolesta, jotka kerkesivät saapua orientaatioviikolle Unzalle, mutta joutuivat nyt palaamaan takaisin koteihinsa ympäri Sambiaa. Vaikutus on myös tosi iso esimerkiksi katumyyjille, jotka eivät pääse myymään tuotteitaan. Tätä kirjoittaessani olen vielä matkalla Lusakaan ja olen kuullut kaikki jutut vain kavereilta ja uutisista. Otin kolerarokotteen Kapkaupungissa ja onneksi on mahdollisuus kokata kotona ja ostaa pullovettä, joten ei pitäisi olla hätää kun on vain tarkkana.

Että sellaista, ainakin on huomattu ettei Sambian vaihto ihan ilman muutamia takapakkeja onnistu. Mutta vaikka tietty harmittaa yliopiston alkamisen lykkäys, fiilis on ihan hyvä ja pitää sopeutua tilanteeseen. Ois hienoa jos saisin alotettua jonkinnäköiset itsenäiset opinnot tällä viikolla. Toivottavasti tilanne kehittyy tästä vain parempaan suuntaan.